9.8.2011

Autot joilla ajoin 6.1

Äijäblogin autoremppapäiväkirjan innoittamana pureudun syvemmälle "Autot joilla ajoin"-sarjan osaan kuusi. Olkoon tämä nyt siis kuusipisteyksi.

Ostettiin pojan käyttöön auto. Paikkakuntalainen mies oli erikoistunut Honda Civiceihin, joita osteli, korjaili ja myi edelleen. Kahdesta vaihtoehdosta päädyttiin vuoden 1991 malliseen sedaniin, jossa oli mm. sähköikkunat, keskuslukitus ja kuusitoista venttiiliä. Venttiilien lukumäärä ilmoitettiin takaoviin liimatuissa tarroissa. Citroën-merkkinen radio oli kulkupeliin asennettu, sekin oli kotoinen ent. viiden sitikan omistajalle. Myös ruostetta oli vähän ja paikoitellen röpelöistä maalipintaa, mutta ruostuuhan Mersukin. Sen kuulin nimittäin, kun kerran vaihdatin huoltamossa renkaita Skoda Felicianoon, ja etupäätä nostettaessa ei toinen etupyörä noussutkaan irti maasta. Iskarin laippa oli ruostunut, eikä pysynyt enää kiinnikkeissään.
- Mersuissa tapahtuu myös tämmöistä, korjaamon mies lohdutteli. Mutta Hondaahan sanottiin aikoinaan Japanin Mersuksi. Niillä taisi olla sama maahantuoja.

Lähdettiin sitten ajamaan, ja melkein heti kojelautaan syttyi keltainen, moottorin muotoinen valo. Kysyttiin myyjältä, joka totesi, että ei haittaa, antaa mennä vaan. Huollossa kuitenkin halusivat vaihtaa anturin, ja valo ei enää palanut.

Myyjä oli hankkinut auton vakuutusyhtiön varastettujen autojen osastolta, ja sen sisäpeilissä riippui musta samettityyny, johon oli keltaisella langalla kirjailtu arabialaista kirjoitusta. Otin tyynyn pois, koska arvelin sen aiheuttavan aggressioita, vaikka silloin ei vielä kai vihapuheita pidetty.

Poika lähti työkeikalle Helsinkiin, ja soitti jonkun ajan päästä, että auto oli pysähtynyt keskelle katua. Korjaamolla selvisi, että vetoakseli oli irronnut. Edelliseltä asentajalta oli unohtunut joku sokka laittamatta.

Toisella soitolla meille kerrottiin, että sivikki on pöllitty. Poliisille oli ilmoitettu, ja sitten seuraavana päivänä poliisi soitti auton löytyneen. Se oli viety Kalliosta työkämpän läheltä Herttoniemeen, jossa se oli jätetty kerrostalon parkkiruutuun. Herttoniemeläiset ovat tarkkoja ruuduistaan ja siitä minkälaisia vehkeitä niissä pidetään. Valppaan asukkaan ilmianto toi auton takaisin, mutta ei takaluukussa olleita kaverilta hommattuja poppivehkeitä, jotka oli määrä asentaa paikoilleen eikä kaikkia omia ja työvaatteita. Kalliit työkalut olivat sen sijaan tallessa. Lukoissa oli pieniä naarmuja, joita vakuutustarkastaja valokuvasi.

Sitten taas kotisuomessa soi puhelin työpaikalla, ja poika soittaa, että poliisit ottaa rekkareita pois. Ajoin paikalle, ja siellä oli toinen poliisi polvillaan auton edessä ruuvimeisselin kanssa.
- Tätä ei ole katsastettu, laatat viedään katsastusasemalle, josta ne saa sitten tarvittavan toimenpiteen jälkeen, sanottiin.
- Tietokone näyttää, että näin tehdään, ja lisäksi tulee rikesakko ilman turvavyötä ajamisesta.

Seuraavana päivänä, joka oli muistaakseni perjantai, ajoin 20 km katsastusasemalle laatattomalla autolla. Käskivät näyttää paperia, jos joku viranomainen olisi kiinnostunut.

Menin tiskille ja kerroin asiani. Virkailijarouva katsoi tietokonettaan ja totesi, että ei tätä tarvitse katsastaa, koska sille on tehty uusi rekisteröinti ja käyttöönottokatsastus, joka on voimassa pitempään kuin rekisteriin merkitty.
- Poliisilla on sama ohjelma kuin meillä, mutta he eivät (arvaa loppulause).
Sain laatat, mutta jouduin maksamaan niistä kympin, koska niillä on semmoinen laki ja luovutusmaksu.

Kyselin, joutaisiko joku ruuvaamaan niitä paikoilleen, mutta kiirettä tuntui olevan. Sain kuitenkin meisselin lainaksi toimenpidettä varten.

Soitin Liikkuvaan Poliisiin ja puhuin rauhallisesti puhelimeen. Poliisille on hyvä puhua rauhallisesti. Selitin tilanteen. Sieltä kerrottiin, että toimenpiteen tehneet poliisimiehet ovat jo viikonlopun vietossa, mutta paikalla oleva henkilökunta yrittää selvittää tilannetta. Puhelu siirtyi mieheltä ja naiselta toiselle, kunnes joku löysi lakikirjan ja sieltä katsastukseen liittyviä asioita.
- Kyllä te olette oikeassa, tuli sitten kohta. 
- Asia mitätöidään ja rikesakko muutetaan kotona suoritettavaksi puhutteluksi.

Kysyin kotona, millaisia poliisit olivat.

- Toinen oli mukava ja toinen vittuili.

Ikimuistoisa oli myös retki sukulaisiin Hämeeseen, kun ohjaus alkoi ravistaa hillittömästi. Pysähdyttiin huoltamon pihaan ja huomattiin, että toinen etupyörä - vanne - oli tulikuuma. Heitin ikkunanpesuämpäristä vettä, ja pyörä sihahti kuin kiuas sankan höyrypilven kera. Jarrumännät olivat jumiutuneet. Vika saatiin myöhemmin korjattua.

Osassa 6 mainitsen laturista ja jäähdyttimestä. Laturia etsin netin kautta ja tilasinkin sen jostain, mutta vääränlainen se oli. Joku sitten osasi kertoa kuopiolaisesta autosähköliikkeestä, ja siellähän oli pitkä rivi sähkömyllyjä hyllyllä. Tein vaihtokaupat ja maksoin vähän väliä. Kun sitten alkoi tuntua, että joutuu maksamaan vähän väliä, muistin egyptiläissyntyisen tuttavani, jolle meilasin mustan tyynyn kuvan ja kysyin, mitä siinä lukee.
- Toisella puolella Allah ja toisella puolella Muhammed, oli vastaus.

Vein tyynyn hanskalokeroon.



2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Sen lisäksi, että Mersu ruostuu (mitä minun mtra bantzini ei ehtinyt tehdä), niin siinäkin palaa, ja sitkeästi, se hilpeä moottorin muotoinen valo.

Kiitos kuitenkin tämän kokemuksen jakamisesta. Jotenkin helpottaa, kun huomaa, ettei ole ainut autojen kanssa helisemään joutunut.

Meille tulee muuten uusi, eri merkkinen auto. Ovat lupailleet sitä reilun viikon päästä. Kunpa Mtra Bantz kestäisi siihen saakka.

varmistussana gonvi. Ei aavistustakaan, mitä se tarkoittaa.

Ja kiitos vielä siitä, että teidän kirjasto on edelleenkin ainut, jossa on erään uuraislaissyntyisen kirjailijan teos!

kariav kirjoitti...

Kiitosta vaan kiitoksesta. Ehkä minulla siihen vähän oli osuutta.

Mitä taas ruosteeseen tulee, niin pitää kertoa yksi juttu vielä:

Sivikkiin jouduttiin yhden katsastuksen jälkiseurauksena uusimaan vasemmanpuoleinen lokasuoja, tai oikeastaan se vahvempi kaari, joka on pyöränaukon reunassa.

Vein sen pajalle, ja koko lokari maalattiin siellä uudelleen, niin, että se oli kaikkein hienoin osa koko autossa.

Koska "joku" oli unohtanut bensatankin korkin jonnekin, tupattiin aukko trasselia täyteen remontin ajaksi ja läppä päälle.

Menin kovalla pakkasella noutamaan autoa korjaamolta, pihalla se oli jo kerinnyt seisoa yön yli. Piti lähteä työmatkalle luostariin Pehkuvedelle.

Bensamittari näytti pientä lukemaa ja ajoin tankkaamaan. Yllätys oli suuri, kun kostea trasseli oli jäätynyt kivikovaksi tulpaksi. Ajoin kotiin ja hakkasin sitä puukolla, temmillä, saksilla, kirveellä, mutta vain pientä nöyhtää sain siitä irki (hämettä, tark. irti). Kun paja aukesi niin korjaamomiehen kanssa saimme tukon jotenkin pois. Toholla emme kuitenkaan lämmittäneet.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Aiheutetut

# 1950-luku 60-luku aamuhartaus aamutee aapinen aasinsillat aateliset Afrikka aika aikakauslehdet ainekirjoitus ajan kulku ajankohtaisuus ajatelmat aku ankka akvarelli Alabama alankomaat Alaska Aleksanteri III Aleksis Kivi alkoholi alkuperäiskansat alkusoitto allegoriat alumiini Amerikka ammunta anagrammit ananas Anglia animaatiot anteeksianto anteeksipyyntö antirasismi apinat aprilli apteekki arabialainen kulttuuri arabit Arizona arkiset väärinkäsitykset arkkitehtuuri arpajaiset aseet asetelma askareet askartelu aterimet Audi auringonpimennys australia auto Auto Union autoilu autokatsastus autokilpailu autokoulu autolautta Autot avaruus avioliitto baarit babysitting Bach banaani banjo Baranov barokki BB-talo be bop Beatles beethoven berberi Bessie Smith blogit Blue Monday blues bmw boogie-woogie British Empire broileri Buddy Holly Butlins byrokraatti bändit cab calloway Caterina Valente cembalo Chaminade Charlie Parker Chile claves Clayderman Coca-cola cognac cola colosseum coverit cowboy daguerrotypia Dalida ddr dekkari design Dexter Gordon dinosaurukset direktiivit Disney DNA dodekafonia doping drinkit Edmund Spenser Edward Burnes Eino Leino ekspressionismi elektronimusiikki elokuva elokuvat elokuvataide Elukat Elvis eläkkeet elämänviisaus englanti enkeli Erasmus ergonomia esivanhemmat Espanja etualan tarkennus etätyö EU Eulenspiegel euro Eurooppa euroviisut faabelit farkut fasaani filosofia fleece fluxus Ford formula 1 fotorealismi Freddy Quinn Galuppi gamba genealogia Glen Miller google googlish Grieg grilli grillimakkara haaksirikot hakit hakkerointi halaus halko hallitsijat Hamina hampaat hampurilainen Hankasalmi harakka harava haudankaivuu havaiji Hazard hedelmäpuut hedelmät hehkulamput heinäkuu heinänteko helle helmat helmikuu helmitaulu helteet henkilörekisterit heraldiikka herne hevonen hevoset hiekka hihamerkit hihat hiihto hiilikuitu hillo hillotolppa hippiet historia hiukset Honda horoskooppi huhtikuu huijarit huilu Hula huonekalut huopikkaat huotra huumori huutokauppa hymiöt hymyhuulet hyttyset Händel häntä härkä häät höyry höyryveturit Ibsen Idols Iittala IKEA ikiliikkuja ikkuna ikkunanpesu ilahduttaminen ilmastonmuutos impressionismi intiaanit Irlanti iskelmät islanti israel isänmaallisuus isät it-ala itikka itsenäisyys Jack Scott jalkapallo Japani jauheliha jazz jenkka jeti joet John Coltrane joulu joulukalenteri joulukuu joulukuusi joululaulu joululaulut joulumusiikki joulupukki jouluvalot jouluvirsi jouset jousisoittimet juhannus juhlat julisteet junat juoma juomalaulu juomat juusto juustokakku jänis järvi jäsenkirja jätelipeä jääkiekko jäätila kaapit kahvisuodatin kaide kaivos kaksintaistelu kalat kaleidoskooppi kalenteri kalenteri. kevät kalenteri56 Kalevala kalkkuna kalliomaalaus kampa kanava kansa kansakoulu kansallispuvut kansatiede kantri kapellimestari karaoke karhu karkauspäivä karkausvuosi karppaus kartat kartta kasakat kasino kassi kasvit katsastus kattaus kaukolämpö kaukosäädin kauniit valokuvat kaupankäynti kaupat kauppamatkustaja kauramurot keinu keinuminen keisari keittiö Kekkonen kello kemia kengät kertomus Keski-Suomi keskiaika keskiolut keskuslämmitys kestopuu kesä kesäkuu kesäleski kesäloma kesämökki kesätapahtumat kevät kielenkäyttö kielet kieli kieli poskessa kielioppi kielitaito Kihlaus Kiina kiinteistönhuolto kilpailu kilpaurheilu kinkku kirjaimet Kirjallisuus kirjapaino kirjasto kirjat kirkko kirkot kirsikka kirvat Kirves kissat kitara kitkeminen kivi klarinetti koirat koivupuu kojeet kokoonpanot kola koneet konsertit konsertto konvarit Korea korkeakulttuuri korot korppi korut kotitalous kotka koulu koulumuistot kouluruoka Kreikka Kristiinankaupunki kromosomi kubismi kukat kukko kulttuuri kulttuuripääkaupunki kuningas kuninkaalliset kuninkaat kunnanvaltuusto kunnat kunta kuntauudistus kuntoilu Kuopio kuorolaulu kuu Kuuba kuukaudet kuulapelit kuulo kuulustelu Kuusi kuutamo kuva-arvoitus kuvaamataito kuvankäsittely kuvanveisto kuvataide Kvagga kylpylä kylätapahtumat kyntö kynät kypärä kyykkä käki kännykät käpy käsiteollisuus käsityöt käytännön opetukset käännökset laboratorio Lada lahjat laivat lakana lammas lampaat lamppu lamput lapio lasi lasinaluset laskimet lastuvilla lauantai laukka laulukirjat Lehdet Lehdistö lehtivihreä leijona leikit leipä leivokset lenin lenkkeily lentokoneet les fauves. les six levitteet Lidl lied liettua liha lihapullat liikenne Liisa ihmemaassa liiteri Limburg linja-auto linnut lintu lintulauta lippu lipputanko liputus listat loimi lokakuu loma Loppiainen lotto louhos lukio lumi lumicola lumipallo lumityöt luolat luonto Luostari luumut luvaton ase lyhenteet lyijykynä lämmitys lämpötila lääketiede lääkkeet lääkärit Lönnrot löytöretket maahanmuuttaja maailmankansalainen maailmanloppu maakuntalaulut maaliskuu maantieto maapähkinä maaseutu maat maatalous Mainila mainokset maisema maisemat makkara Mannerheim Mannheim margariini Marilyn marjat Marketti marraskuu marssi marssimusiikki Marty Wilde matematiikka matkailu matkakertomuksia Matkus matonpesu matto mausteet media meemi meetwursti mekaaninen musiikki Meksiko melodraama meri meripihka merkit merkkipäivät messut metronomi metsästys midi mietelause Mikkeli Mikki Hiiri mikrofoni missit mitalit mmm monot moottoripyörät mopot Moskvitsh Moskvitsh 407 Mozart muisti muisto muistomerkit munakas muoti muoviesineet murre murteet museot musiikki musiikki. dallapé musiikkitermit musta makkara mustarastas myrsky myötähäpeä mäenlasku Mäki mäkihyppy mänty mökki naakat naakka naisten viikko naru Nasta-kerho nato naulat nelikenttä Neuvostoliitto New Mexico nigerian kirjeet niitit niksit nimenkirjoitus nimet nimipäivät nobelpalkinnot Nokia nokkahuilu Norja Nostalgia novellit nuket numerot Nummisuutarit nuohous nuotit nuottikirjoitus nurmikko nypyt nyrkkitöny näppäimistö näytelmät oboe Okapi Olavi Olavi Virta olut olympialaiset omaishoitaja omaishoito omena omenapuut Ooppera oopperalaulajat op-taide oppikoulu orava orvokki osavaltiot paavi Pacius paikkakunnat paimenet paita pakkanen pakkoruotsi Palestiina palindromit palloilulajit pankki paraati parkkiautomaatit partikkelit partiointi passi pasta Pat Boone patsaat pehmusteet peippo peltikatto penkinpainajaiset penkkarit Pennsylvania pensasaita perhoset perinne perjantai perspektiivi peruna peruskoulu peräkärry petaaminen philosophy piano Picasso piccolohuilu pienoismallit pihamaa pihlajat piippu piirakka pikkujoulu pilvet piste pizzat pokeri poliisit politiikka polkka polkupyörä polttopuut pommit pop Porilaisten marssi pormestarit poro portteri Portugali posti postimerkit postmodernismi potkukelkka potkuri Poulenc prekessio presidentinvaalit presidentit Preussi prinsessa prinssi projektit propelli prosentti prosenttiyksikkö psykologia puhallinmusiikki puhaltimet puhe punkit Puola puolueet puolukka puolustusvoimat purjo purkkakuvat Putin puu puuhevonen puulajit puupuhaltimet puut puutarhan hoito puuteollisuus puutyöt puuveistos pyykinpesu pyöräily pähkinä päiväkirjamerkintöjä päivämäärät päiväntasaus päähineet pääministeri pääsiäinen pöllö Quest raamattu radio radio-ohjelmat radioamatöörit ragtime raha rakkaus ralli Rampal Ranska ranta rautatiet ravintola ravit ravut Reg Owen reino renessanssi renkaat revolveri Rick Nelson ristiäiset risusavotta risut ritarit robotti rock and roll rokotus romantiikka Rooma rovio ruhr ruis Runeberg runous ruohonleikkuu ruoka ruokinta Ruostumaton teräs Ruotsi ruotsin kieli rusakko ruska rusketus Russ Conway ruusut ruuvit saappaanheitto Saarenmaa saarni Sacha Distel sade sadut sahapukki sahatavara sahaus Saimaa saippua sairaala sairaanhoito sairaudet sairaus saksa saksofoni Salaatti salakirjoitus salami salamurhat salapoliisit samba sammakot sananlaskut sanaristikot sanat sandaalit sanoitukset sarjakuva sarjakuvat Sarkasmi satelliitit satelliitti sattumuksia sauna Savo savupiiput Schleusingen Schumann Scifi Seitsemän veljestä sekalaista selfie sello selluloosateollisuus sementti seteli shoppailu sibelius sienitaudit signac siili siilit sijamuodot sika sillat silmu siluetti sinappi singapore Sipilä sipuli sireeni sirkus sisävesimatkailu skandaalit skotlanti snapsi Snellman Soisalo soittimet soitto soittokeikat sokeri solmio sommittelu sormihyrrä sosiaalinen media sota sotaväki sote sotilaat Spike Jones Spitfire Sputnik steppi stride suihkuhävittäjä sukellusveneet sukkahousut sukkanauha sukset sukulaiset sukututkimus sulttaani sumu suojautuminen suola suolisto suomenkieli Suomi Suonenjoki surrealismi suudelmat suvivirsi Sven Tuuva syksy syltty sylvester syntymäpäivät syyskuu syöpä sä-passiivi sädehoito sähkö sävellajit säveltäjät Säynätsalo sää säätila taide taidemuseo Taiga taistelut taitto takki talouspolitiikka talvi talvirenkaat talvisota tammikuu Tampere tango Tanska tanssi tanssimusiikki tapahtumat tarvikkeet tasa-arvo tatar tattari taudit tavat teatteri Ted Herold tee teekutsut tehtäviä Teiniliitto teiniyhdistys teippi tekniikka tekokuu tekstinkäsittely teleportaatio televisio teltta tenori tenorisaksofoni tervapääskyt terveydenhuolto terveys terveysjuoma Texas The Beatles The Belmonts The Impalas The Platters tienpito tietokilpailu tietokirjat tietokoneet tietokonemusiikki tietovuoto tievalaistus titus toivotut tonttu Topelius torkkupeitto torvisoitto tositeevee toukokuu traktorit Trinidad trumpetti Tsaikovski tsekki Tukholma tuli tulipalot tulitaide tulitikkuetiketit tulitikut tulivuoret tuohi tupakka tuppi Turkin sota Turkki turkkilaiset Turku turve tutkimusmatkat tuttavat tuuba tuuli TV tv-ohjelmat twist Twitter tyrni tyylisuunnat työkalut työkalut. lumilapio tähtitiede täi UFO uinti UK ukkonen Ukraina ukulele ulko-ovi ulkomaalaiset ulkomaat unet upseerit urbaani sanakirja urheilu urheiluautot urut USA uskonnolliset tilaisuudet uskonnot uuni uusi vuosi uuspeili uutiset vaa'at vaahtera vaakuna vaakunat vaalit vaatetus vaatteet Valamo valelääkärit valetta valkosipuli vallankumous valo valokuvat valokuvaus valot valssi valtion laitokset vanhojen vitsien tuunaus vanhukset vapaaehtoiset vappu Varkaus varpaat varuskunnat vegaani veivit Venus Venäjä venäläinen musiikki verikoe vesi vessapaperi vetypommi Vietnam View-Master vihannekset viidakko viihde viikingit viikonpäivät viili viina viini villi länsi villieläimet virka virkamies virkatie viro virret visailut vitamiini viulu Vivaldi Vladimir Serov vodka voi voiteluöljy Volter Kilpi vuodenajat vuodet vuosijuhlat välimerkit väriperspektiivi värit värityskirja Wilbert Harrison ydinsäteily yhdydsanat yhteislaulu ylikonstaapeli ylinopeus ystävyys ystävyyskunnat ystävänpäivä Yves Rocher äänet äänite öljy öljy-yhtiöt