 |
| Topi Vikstedtin kuvitusta Nummisuutareihin |
1800-luvulla sukunimien käyttö oli yleisempää Itä-Suomessa, maamme länsiosassa talon nimi vastasi patronyymin ohella sukunimeä. Niinpä kirjailijan teoksissa nykyisen käytännön mukaisia nimiä on hyvin vähän. Seitsemässä veljeksessä Taula-Matin tarinoissa on savolainen noitaukko Heiskanen, ainoa nen-päätteinen, jos ei lasketa mukaan Väinämöistä, joka kirjan mukaan on savolaisten jumala.
Kihlaus-näytelmässä esiintyy naispuolisena päähenkilönä Eeva Helander, Herrojen-Eevaksi nimitetty taloudenhoitaja. Martta Nummisuutari voisi olla hänen sisarensa, ja heidän veljensä on viraltapantu poliisi Sakeri.
Martta Helander on ehkä palvellut nuorena Hämeenlinnan kaupunginlääkäriä, jonka pojasta tuli tunnettu musiikkimies. Martta lienee tavannut Topias Nummisuutarin Hämeenlinnan markkinoilla, joilla tämä oli myymässä valmistamiaan kenkiä. Martta oli jo viidennellä kuulla raskaana heidän avioituessaan.
Nummisuutarien kotikylällä asui myös merimies Niko Järvelä, jonka tytär Jaana oli äidistään orvoksi jäätyään Martan ja Topiaksen hoidossa, kunnes isä palasi kaukomatkoiltaan sopivasti Jaanan kihlajaisiksi muuttuneeseen Eskon hääjuhlaan.
Mitä sitten Jaanan ja hänen sulhasensa Kriston kihlajaisten jälkeen tapahtui? Sitä Stenvall ei kerro, mutta aikalaisten muistikuvien mukaan Niko Järvelä ja Sakeri Helander viettivät toisinaan iloisia hetkiä Puolmatkan krouvissa, jonne usein kerääntyi kyläläisiä kuuntelemaan merimiehen kertomuksia suuresta maailmasta, jossa Iivari Nummisuutari seilasi vuorostaan merillä. Klaneetinsoittaja ja kraatari Antres oli liittynyt Kaartin Soittokuntaan ja osallistunut Turkin sotaan.
Kuunnelkaamme hetki Nikon kertomusta:
NIKO: Vaan mielinpä teille, veljet, kertoa vielä yhden huikean ja eris-kummallisen asian Hollannin-maalta tuolta. Olihan siellä Rotterdaamin kaupungissa ylen leikkisä ja upporikas herraseura, joka krouvin takahuoneessa viikoittain kokoontui, ja aikamoinen naurun-remakka kokouksiaan säesti. Välillä lauloivat he iloisia viisujaan ja hurrasivat aina ryypin päälle.
SAKERI: Nehän olivat sitten kuin me, paitsi että heillä oli killinkejä ryyppiin.
NIKO: Äläs huoli mies, ryypin pistouvan sulle, kunhan kuultelet nyt tarkoin mitä kerron.
SAKERI: Korvani ovat pystyssä kuin jäniksen-pojalla pensaikossa tuolla.
NIKO: Niinpä keksivät he aikamoisen koiran-juonen kerran kokouksessaan. Lähellä oli sataman varastohuone, suuri kuin kirkko, ja silloin aivan tyhjillään. Herrat ottivat selvän, kuka huoneen haltija on, ja tämän kanssa arennin kolmen kuun-kierron ajaksi tekivät.
SAKERI: Sinnekö sitten kannuja kallistamaan menivät?
NIKO: Niin kävi aatos meilläkin aluksi, meillä, jotka herrat tunsimme, noh - emme nyt kovin hyvin, mutta kadulla kohdakkain osuessamme aina jonkun sanan vaihdoimme.
SAKERI: Suomen-kieltäkö herrat taisivat kanssas haastella?
NIKO: Ei toki, merimiehen pitää osata puhua monia kieliä, araapiaa, saksaa ja enklantia, Roomin kaupungissakin olin Paavin häissä, eikä sielläkään Suomen-kieli olisi auttanut yhtään...
Mutta pianpa paljastui herrojen metku. Varastoon toimittivat he runsaasti ruokaa ja juomaa, olut-tynnöreitä sienne kiiriteltiin niin että jyrinä kuin ukkos-ilmalla taivaan kannelta kantautui, sänkyjä ja muita huoneen-kaluja sinne vietiin paljon. Sitten peittivät he akkunat. Joka klasi tukittiin läpi-näkymättömäksi suurilla härjän-vuodilla ja kankailla niin, ettei pienikään valon-pilkahdus ulkoa sisään pääse. Sitten laittoivat he sisälle useita lamppuja palamaan yöt ja päivät. Myös öljyä lamppuihin vietiin kymmeniä kannuja.
SAKERI: Oliko herrojen tarkoitus muuttaa kolmeksi kuun-kierroksi umpinaiseen taloon, kuin kettujen luolaan?
NIKO: Ei, veliseni, sittenpä vasta kohu nousi, kun paljastui, että tarkoituksensa on palkata asukkaita taloon. Nämä eläisivät siellä kuin karhut pesässään, ja joka sunnuntai yksi heistä haettaisiin pois, ja se joka jäisi viimeiseksi suuren rahapalkinnon saisi.
SAKERI: Heh, siinäpä vasta oikein turkkilainen juoni! Mutta mistä tiedetään, kuka on vuorossa lähtemään ulos?
NIKO: Tirkistysluukkuja, pieniä kankaalla verhottuja, joihin sun naamas juuri ja juuri mahtuu, on tehty seiniin yltympäri niin, ettei kukaan asukas katseeltas turvassa ole. Ei nukkuessaan, syödessään eikä tarpeellaan käydessään. Ja näistä luukuista sitten kansa rahaa vastaan saa sisään kurkistella ja arvionsa antaa, kuka aina pyhäpäivänä pois toisten kumppalien joukosta joutaa. Isoiksi-veljiksi kutsuvat herrat itseään ja antavat asukkaille tehtäviä, jotka heidän hyvyytensä ratkaisevat. Luvun-laskua, komeljanttarin työtä, laulua ja muuta harrastusta joutuvat he suorittamaan.
SAKERI: Tietäisinpä minä seitsemän sopivaa miestä tuonne ihmispesään. Ehkä oppisivat he siellä lukemaan.
NIKO: Vaan niinpä pääsin minäkin, herrain tuttavana taloon asumaan, mutta siitä tarkemmin tahdon kertoa toiste, mutta nyt yksi ryyppi, ja sitten käymme nukkumaan kuin oravan-pojat pesässään.
JATKUU...
