31.7.2013

Valoa kuntaan

Näin se menee. Kuvan vasen puoli esittää maisemaa  vähän yli viikko sitten, oikea puoli taas tänään runsas tunti aikaisemmin. Kunta - se, joka ihmisten asumista ja oleskelua maankamaralla säätelee, se, jossa mielipiteiden mukaan on töissä... no, olkoon. Kunta kävi jokunen viikko sitten ajelemassa kuorma-autolla tuossa meidän viereisellä asfalttitiellä - katu se ei virallisesti nimeltään ole, vain muutamat päällystetyt keskustaajaman tiet niitä ovat.  Harmittavasti yksi päättyy juuri risteykseen, joka on kymmenen metriä kiinteistöstämme. Katuosoitetta meillä ei ole, koska asfaltti muuttuu siinä tie-loppuiseksi kulkuväyläksi. Jalkakäytävä toki on, ja sekin talomme vastakkaisella tien puolella.

Kuorma-auton ajelun tarkoitus oli asentaa uusia valaisimia - keltavaloisia entisten sinertävien tilalle. Hyvin siinä on Kunta onnistunut, kuten kuvasta näkyy. Toistaiseksi vain risteyksissä lamput paahtavat täysillä, muualla on joka toinen pimeänä, mutta kyllä se tästä vielä, kun joulukuuhun päästään.  

30.7.2013

Kesäaika

Viime lauantaina kävin syntymäpäivillä, ja soitin siellä sankarittarelle serenadin. Kappale oli Gershwinin Ykän "Summertime". Saksofonilla ei voi esittää sanoja, mutta jäin niitä kuitenkin miettimään. Alkuperäiset sanat ovat Du Bose Heywardin, ja ne kertovat kehtolauluna lapselle, kuinka elämä on mukavaa ja paremmaksi muuttuu.

Sauvo Puhtila on sen aikoinaan suomentanut, ja kas ihmettä, käännös - vai lieneekö käännökseksi tarkoitettukaan - ei hippaa ota alkuperäiseen. Sanoissa puhutaan vain kesäyön varjoista, tuoksuista ja tunnelmista.

Jos minä kääntäisin sen, niin varmaankin näin:

Kesän aikaan
elo on ihan laiffii.
Käy fisu onkeen,
ohra pitkää jo on

On faijal' manii,
mutsis namulta näyttää.
No hys pikku hani
tippa simmusta pois.

Koittaa aamu
jolloin laulamaan heräät
ja siivet auki
kohti pilviä käyt.

Mut siihen asti
huolet ei sua paina
on faija ja mutsi
vierelläs ain.




29.7.2013

Kuninkaallisien kartoitusta

Kun Suomessa valitaan vuosittain tangokuninkaalliset, niin toki myös ravikuninkaalliset. Ensiksi mainittujen valinta tapahtuu Seinäjoella, jälkimmäisten tänä vuonna Kuopiossa. En muista, ketä niissä nyt on kuksikin kruunattu, mutta sanomalehti Savon Sanomien uutinen pohditutti näiden paikkakuntien keskinäistä suhdetta.

Uutisen mukaan poliisilla oli ollut suht. rauhallinen viikonloppu, mutta parin henkilön toimiin oli kuitenkin ravialueella pitänyt puuttua. Juopunut kuopiolainen oli ajellut ravien lähetysautoa - se on semmoinen pickup tai vastaava, jossa on perälaudan levikkeenä radan levyiset puomit, jotka estävät hepojen kirmaavan kiihdytystilanteessa auton ohi. Mies oli kertonut siirtäneensä autoa järjestäjien pyynnöstä, mutta ei ollut tullut kertoneeksi olevansa lähes kahden promillen kännissä. Lähetystoimissa ei sentään oltu.

Senäjokinen henkilö oli taas pöllinyt pääsylippuja ja myynyt niitä omaan piikkiin.

Peilanneeko tämä nyt jotenkin maakuntain eroja, ei kai - on niitä humalaisia lähetysautokuskeja Pohjanmaalla ja lippurosvoja Savossakin.

Tuossa seinällä muuten on näköispainos vuoden 1850 Suomenmaan Korko-kartasta, joka on "näyttäwä maa-pinnan korkeudet Suomessa, niinkuin sekä Maamittarien pinta-määräykset pitkin maan isoimpia wesiwäyliä, että yläwimpäin paikkakuntain korkomitannot, toimitetut kolmikulmittain Suur-saaresta Torniohon asti, owat niistä tiedon antaneet."



Kuvassa on osa kartasta länsirannikolta. Siinä on mm. Joensuun kaupunki. Kuntaliitoksia on ennakoitu jo silloin. Harmi vain, ettei Joensuu ole Seinäjoen suussa, jolloin Suomen halkaiseva kunta olisi nimeltään Seinäjoensuu.

Seinäjoki-nimistä paikkakuntaa ei kartalta löydy, on vain Peräseinäjoki ja Östermyra.


Toisessa kuvassa Kuopion ja muutamien muiden Kuopion läänin paikkakuntien lisäksi on toinen Joensuu. Järvessä nro 46 on vielä paljon vettä, toisin kuin muutaman vuoden jälkeen kartan painamisesta. Tässäkin kartantekijä on kohdellut Soisaloa kaltoin. Kyllä sen ympäri laivalla pääsee, vaikka tässä Karvio onkin tukittu.

28.7.2013

Korvan asukas

Kuluva kesä on ollut tavattoman suotuisa kuvan esittämille elukoille. Aina niitä meillä on jokunen muovisessa postilaatikossa näyttäytynyt, mutta tänä suvena eritoten. Äskenkin kun kurkistin lootaan, olisiko sinne unohtunut Gigantin, Lidlin, Tokmannin, Jyskin ynnä alueen ja maakunnan muita mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä, pohjalla vilisti puolenkymmentä earwigiä. Wikipedia, josta kuvakin on lainattu, tietää kertoa, että englanninkielinen nimi johtuu vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan otus menee yöllä nukkuvan ihmisen korvaan ja tekee sinne pesänsä ja elonsa muutenkin mukavaksi. Minkälaista ääntä siellä pitänee, onko se huutavan ääni korvassa?

Kuvaa klikkaamalla saat siitä pikkuisen suuremman.

27.7.2013

Sakura

Hedelmäsatomme näyttää lupaavalta. Luumupuita täytyy lähteä kohta tukemaan, etteivät ihan retkahtaisi. Yli kymmenen vuotta sitten istutettu omenapuu, jonka jänikset ahneuksissaan söivät melkein oksattomaksi useana talvena, kantaa nyt hedelmää. Viisi omppua näyttää siinä olevan. Vanhoissa puissa on tuotetta vaikka kuinka paljon.

Uusin yllättävä tulokas on kuvassa näkyvä luumarja. Naapurin puolella pensasaidan takana on iso kirsikkapuu, josta tämä lienee alunperin lähtöisin. En ole aikaisemmin tiennytkään, mikä puu meillä kasvaa, ja olen pienempiä vesoja ajellut ruohonleikkurilla matalaksi. Tämä on kuitenkin yltänyt runsaan parin metrin korkuiseksi.

Toivottavasti räkätti ei syö marjaa - naapurilla on puun vieressä cd-levyjä välkehtimässä, ja ehkä ne suojaavat meidänkin puolta.

Kun kirsikka kypsyy, se säilötään sokeriliemeen ja nautitaan jalallisesta kartiomaisesta lasista tikun nokassa sopivan kastikkeen kera.

23.7.2013

Suuri septetto



Tässä soi ruotsalaisen Franz Berwaldin (s. 23.7.1796) säveltämä septetto. Kuten pakkomusiikinopetuksesta muistamme, septetto on sävellys, jota soitetaan septetillä. Suomen kieli on siitä erikoinen kieli, että se tekee eron sävellysmuodon ja kokoonpanon välillä - septetto/septetti. Monessa muussa kielessä septet/septett tarkoittaa kumpaa hyvänsä. Muita kokoonpanoja ovat duo, trio, kvartetti, kvintetti ja sekstetti. Muinoin radiossa esiintyi puhallinyhtye Solistiseitsikko Otava. Eräässä keskisuomalaisessa yliopistossa oli ainakin 60-70-luvulla Holistiseksikko Ota Vainen. Septetistä seuraava suurempi kokoonpano on muistaakseni oksetti. Septetissä on seitsemän soittajaa - instrumentit voivat vaihdella. Vaskiseptetti eli torviseitsikko sisältää vain torvia, tätä sävellystä soitetaan klarinetilla, fagotilla, käyrätorvella, viululla, alttoviululla, sellolla ja kontrabassolla. Pitkän livakkahan se tietysti on, mutta jos nuotteja on paljon, ja kaikki pitää soittaa, minkäs sille mahtaa. Levyraadissa antaisin aika hyvät pisteet. Kyllä ruottalaiset osaa.

Osat ovat:
1. Introduzione: Adagio - Allegro molto
2. Poco Adagio - Prestissimo - Tempo I
3. Finale: Allegro con spirito

22.7.2013

Aikakauslehtiratsaus XXXVII

Parin päivän takaisessa jutussa "Laulukilpailu" oli jo tämä Hurtti Ukko esillä. Oli puhetta, että julkaisuun vielä palataan.

Lehdessä on peräti 98 sivua kannet mukaanlukien. Parikymmentä sivua sisältää pelkästään ilmoituksia.  Mediatiedoissa kerrotaan päätoimittajan olevan luutn. P. Päiwiö, ja toimisto sijaitsee Päivärinnankadulla Helsingissä. Toimituskuntaan kuuluvat eversti Sulo Malm, eversti P.A. Autti, eversti K. Raunio, eversti G. Snellman, eversti J.O. Hannula, ev. luutn. L. Kumlin, ev. luutn. H. Parkkonen, tohtori, majuri Yrjö Ruutu ja fil.maisteri, luutn Yrjö Kilpeläinen.

Lehti ilmestyy kerran kuussa, ja sen koko tuotto liitetään Hurtti ukko-rahastoon, jonka varat käytetään yksinomaan sotainvalidien huoltotyöhön.

Nimiösivulla on toimituksellisten tietojen lisäksi jouluruno "Rintaman Joulu", kirj. korpr. Alpo Vuolle.

Kapteeni Martti Jukola kirjoittaa ensivierailusta ensimmäisessä polttamattomassa karjalaiskylässä:

"--M---n kylä, joka sijaitsi puolisen kilometriä maantiestä syrjässä ja joka ryssien kiireisen lähdön vuoksi oli jäänyt polttamatta. Näimme ensimmäisen aidon karjalaistyylisen kylän bolshevikkikomennon jälkeisessä asussa,"

TK Tenho Myllymäki kirjoittaa mannerheimristin ritari Kullervo Sippolan kaksintaisteluista vihollispanssarien kanssa, ja Pentti L. Nikulainen Bengtskärin taistelusta, jossa puolustajat olivat tornin yläkerrassa, ryssä alakerrassa ja saaren ulkopuolella sekä ystäviä että vihollisia.

Maisteri Jussi Koskiluoma kirjoittaa sotatyörintamasta, "ammattimiesten, naisten ja nuorten poikien muodostamasta uutterasta armeijasta, joka huolehtii siitä, että tulirintaman miehillä on ammuksia ja aseita".

Oikeiden sotakokemusten lisäksi lehdessä on viihteellisiä tarinoita, kuten esimerkiksi Outsiderin kertomus epäonnisten Ivanin ja Koljan partiotehtävästä.

Kuvan on piirtänyt ES, eli Erkki Salonen, myös kuvittajana tunnettu kulttuurihenkilö.

Partiotehtävä epäonnistuu, koska miehet räjäyttävät vahingossa oman tehtaansa.

Alussa mainitsemassani blogitekstissä on julkaistu Pallen laatima vuosikronikka, mutta laitetaan tähän vielä kesäkuuhun 1942 liittyvä Erkki Koposen kuva:
Huomattakoon, että Hitler lentokoneella ratsastaessaan harjoittelee perinteistä lippaanvetotervehdystä. Synttärikuvista käy ilmi, että oma tyyli oli kuitenkin käytössä.

Ei varsinaiseen sotatoimintaan, mutta sota-aikaan liittyy nimimerkki Uunon juttu Äkäisestä äijästä, joka panee töpinäksi kansanhuoltoministeriössä. Paljon on valittamisen aiheita, mutta kaikki on kuitenkin osattu järjestää olojen mukaisesti mahdollisimman hyvin. Kuvassa äkäinen äijä päättää hoitaa ministerin tehtäviä, mutta luopuu sitten urakasta.

Piirros on signeerattu samanlaisella tähdellä, jota Kari Suomalainen käytti töissään nimensä i:n pisteenä.

Lehdessä on myös lukijoille tarkoitettu neuvontapalvelu, jossa kysytään etupäässä sotakuukausipalkasta, mutta myös, miten saadaan rasvatahra pois tapetista, ja kumpiko on oikeampi tapa - kallistaa päätä eteen- vai taaksepäin - nenäverenvuodon tyrehdyttämiseksi. Vastauksessa kerrotaan, että toiset  nenätautispesialistit suosittelevat kallistamista eteenpäin ja toiset taaksepäin. Pääasia on olla hiljaa paikallaan ja puristaa nenänseinämiä kiinni. Paras keino tapetin puhdistamiseen on tehdä magnesiumista ja hiilitetrakloridista puuro, joka levitetään läikän päälle, annetaan vaikuttaa 12 tuntia ja sitten harjataan pois. Myös leseillä ja ranskanleivällä hankaamalla tapetti puhdistuu.

Kansanhuolto antaa säästöohjeita motolla: 
"Pitkälle saa tavarankin vähän 
säästäväisyys riittämähän." 
Ohjeita annetaan pukimien, jalkineitten, polttopuiden, ruokatarvikkeiden, kaikkien muidenkin taloustarvikkeiden säästämiseen ja talteenottoon.

"-- jätättekö esim. koskaan saippuan veteen tai märkänä sulamaan? Kova vesi syö saippuaa - pehmennättekö veden ennen pesua? Tuhlaatteko paperia - pyydättekö kaupasta paperikääreen tavaroille, jotka voisitte tuoda kotiin laukussa tai omassa astiassa?"
Valtava määrä pieniä ja vähän suurempiakin ilmoituksia liikkeiltä ja firmoilta ympäri Suomen on saatu lehden sivuille. Salainen ase-niminen elokuva tuli ensi-iltaan seuraavana vuonna. Siinä paljastettiin bolshevikien salaisia toimia maassamme.

Takasisäkannella kehotetaan ostamaan Riihimäen lasin asevelimalja - Kunniapaikalle joka kotiin, ja takakansi mainostaa Suomen Kuuromykkäin Liitto r.y.:n Finanssiarpoja. Pääpalkinnot ovat 2x300 000:- ja 2x100 000:-, arvan hinta on 50:-

20.7.2013

Lusikka

Auto kurvaa pihaan. Ei mikään kovin erikoinen eikä hieno. onpahan vain tuommoinen tavallinen, mikä lienee, eihän niitä nykyään enää toisistaan erota niinkuin vielä 50-luvulla. Silloin oli Studebakeria ja Hillmania, Austinta ja Morrista - no ne nyt oli joskus vähän saman näköisiä, mutta paljon helpompaa silloin oli Skodakin erottaa Volkkarista.

Piha taas ja talo, jota se ympäröi on erikoinen ja hieno. Kukkapenkit on hyvin hoidettu, nurmikko leikattu, suihkulähde solisee ja talo on maalattu niiltä osin, joilta se on tarpeen. Suurin osa rakennuksesta on harmaata kiveä, ja kerroksia on kellari mukaanlukien kolme. Leskirouva siinä asustaa yksin, kissa toki vanhuudentoverina. Mikäpä on siinä terveen ihmisen asua ja elää, kun järki ja muu kunto on reilassa.

Autossa tulee sunnuntaivierailulle tyttären perhe: tytär, tämän mies ja heidän yhteinen lapsensa Miiatuulikki, 6 v.

Tervehdyshalien jälkeen siirrytään sisälle päivällispöytään. Herkkua on siinä monenlaista, ja hyvin ruoka kaikille maistuukin.

Kun on päästy kiisseliin, Miiatuulikki kysyy mummilta: - Mikä on anoppi?
- Anoppi on naimisissa olevan miehen äiti naiselle ja naisen äiti miehelle, mummi vastaa.
- Oletko sinä anoppi?
- Olen minä sinun isäsi anoppi.
Tyttö ojentaa jälkiruokalusikan mummille ja sanoo: - Heitä, mummi!
- No, mitä sinä nyt, miksi pitäisi heittää?
- Isi sanoi naapurin Teuvo-sedälle kerran, että kun anoppi heittää lusikan nurkkaan, niin me ollaan rikkaita.

Laulukilpailu

Koska jouluun on enää 157 yötä, julkaisen Hurtti Ukko-lehden joulunumerokilpatehtävän vuodelta 1942. Siinä kysytään, mistä kauniista lauluista ympyrät ovat peräisin. Minä tunnistin niistä oitis kuusi seitsemän kahdeksan.
Jutun mukaan Aseveikko-niminen laulukirja on Suomen eniten myyty kirja, siitä lauletaan niin kodissa kuin korsussakin. Koska Aseveikko ei kuitenkaan kuulu kokoelmaani, neljä kolme kaksi laulua jäi tunnistamatta. Kuva suurenee klikkaamalla.

Palaan lehden tarkasteluun myöhemmin aikakauslehtiratsauksen merkeissä, mutta seuraavassa kuitenkin Pallen riimittelyä kuluneen vuoden tapahtumista:

Maan matka auringon ympäri 1942

Tammikuu
Sota riehui maailmassa,
tykit paukkui Pohjolassa.
Lapsukaiset lahden yli
kutsui Svea-Mamman syli

Helmikuu
Saatiin kestää talven vaivat,
Kanaalista Saksan laivat
satamiinsa murtautuivat, -
Japsit Singaporeen uivat

Maaliskuu
Japsi Jaavankin jo otti.
Donetsissa tehtiin motti.
Suursaaress' on selvä peli
Cripps ja Gandhi neuvotteli

Huhtikuu
Ilmass' oli kevään taikaa, -
saatiin tunti kesäaikaa.
Kronstadtissa ryssän laivat
vuorollansa tällin saivat.

Toukokuu
Tyyntä merta japsit jyllää,
Libyassa Rommel ryllää,
Harkoviss' on hakaristi.
- Viina nousi juupelisti.

Kesäkuu
Kukka tuskin puhkes tuomeen,
kun jo Hitler lensi Suomeen
tervehtimään Marsalkkaamme,
kukkuroimaan kunniaamme.

Heinäkuu
Afrikassa kääntyi lehti,
Egyptiin kun Rommel ehti.
Saksa vei taas milloin minkin,
Donin, Sevastopolinkin.

Elokuu
Engelsmannin pöksyt kastui
Dieppessä kun maihin astui.
Koston kohdisti hän Gandhiin,
hän ja Nehru linnaan pantiin.

Syyskuu
Värjyi Volga, Stalingraadi,
apua taas ryssä vaati.
Täällä nähtiin taika talkoon,
käytiin kiinni koivuhalkoon.

Lokakuu
Kilpalinnan kantaväki
ihastellen täällä näki,
kuinka juoksee Gunder "Häki",
jolle kukkuu maineen käki.

Marraskuu
Jenkit heitti taistohanskan,
hyökkäs siirtomaihin Ranskan.
Sota siirtyi Afrikkahan,
pantiin hihat heilumahan.

Joulukuu
Vuosi vaipuu hangen poveen,
Pukki kolkuttaa taas oveen,
pula-ajan lahjat tuoden, -
Onni matkaan uuden vuoden! -

16.7.2013

Waiting for the wash

Pyykkihenkilöiden rivistö on valmiina kiinnipitotoimiin. Likainen pitää pestä, ja pestyn pitää kuivua ennenkuin sen voi taas pukea. Niin menee täällä maallinen vaellus, sanoipa sitten sisä- tai ulkoministeri mitä tahansa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Aiheutetut

# 1950-luku 60-luku aamuhartaus aamutee aapinen aasinsillat aateliset Afrikka aika aikakauslehdet ainekirjoitus ajan kulku ajankohtaisuus ajatelmat aku ankka akvarelli Alabama alankomaat Alaska Aleksanteri III Aleksis Kivi alkoholi alkuperäiskansat alkusoitto allegoriat alumiini Amerikka ammunta anagrammit ananas Anglia animaatiot anteeksianto anteeksipyyntö antirasismi apinat aprilli apteekki arabialainen kulttuuri arabit Arizona arkiset väärinkäsitykset arkkitehtuuri arpajaiset aseet asetelma askareet askartelu aterimet Audi auringonpimennys australia auto Auto Union autoilu autokatsastus autokilpailu autokoulu autolautta Autot avaruus avioliitto baarit babysitting Bach banaani banjo Baranov barokki BB-talo be bop Beatles beethoven berberi Bessie Smith blogit Blue Monday blues bmw boogie-woogie British Empire broileri Buddy Holly Butlins byrokraatti bändit cab calloway Caterina Valente cembalo Chaminade Charlie Parker Chile claves Clayderman Coca-cola cognac cola colosseum coverit cowboy daguerrotypia Dalida ddr dekkari design Dexter Gordon dinosaurukset direktiivit Disney DNA dodekafonia doping drinkit Edmund Spenser Edward Burnes Eino Leino ekspressionismi elektronimusiikki elokuva elokuvat elokuvataide Elukat Elvis eläkkeet elämänviisaus englanti enkeli Erasmus ergonomia esivanhemmat Espanja etualan tarkennus etätyö EU Eulenspiegel euro Eurooppa euroviisut faabelit farkut fasaani filosofia fleece fluxus Ford formula 1 fotorealismi Freddy Quinn Galuppi gamba genealogia Glen Miller google googlish Grieg grilli grillimakkara haaksirikot hakit hakkerointi halaus halko hallitsijat Hamina hampaat hampurilainen Hankasalmi harakka harava haudankaivuu havaiji Hazard hedelmäpuut hedelmät hehkulamput heinäkuu heinänteko helle helmat helmikuu helmitaulu helteet henkilörekisterit heraldiikka herne hevonen hevoset hiekka hihamerkit hihat hiihto hiilikuitu hillo hillotolppa hippiet historia hiukset Honda horoskooppi huhtikuu huijarit huilu Hula huonekalut huopikkaat huotra huumori huutokauppa hymiöt hymyhuulet hyttyset Händel häntä härkä häät höyry höyryveturit Ibsen Idols Iittala IKEA ikiliikkuja ikkuna ikkunanpesu ilahduttaminen ilmastonmuutos impressionismi intiaanit Irlanti iskelmät islanti israel isänmaallisuus isät it-ala itikka itsenäisyys Jack Scott jalkapallo Japani jauheliha jazz jenkka jeti joet John Coltrane joulu joulukalenteri joulukuu joulukuusi joululaulu joululaulut joulumusiikki joulupukki jouluvalot jouluvirsi jouset jousisoittimet juhannus juhlat julisteet junat juoma juomalaulu juomat juusto juustokakku jänis järvi jäsenkirja jätelipeä jääkiekko jäätila kaapit kahvisuodatin kaide kaivos kaksintaistelu kalat kaleidoskooppi kalenteri kalenteri. kevät kalenteri56 Kalevala kalkkuna kalliomaalaus kampa kanava kansa kansakoulu kansallispuvut kansatiede kantri kapellimestari karaoke karhu karkauspäivä karkausvuosi karppaus kartat kartta kasakat kasino kassi kasvit katsastus kattaus kaukolämpö kaukosäädin kauniit valokuvat kaupankäynti kaupat kauppamatkustaja kauramurot keinu keinuminen keisari keittiö Kekkonen kello kemia kengät kertomus Keski-Suomi keskiaika keskiolut keskuslämmitys kestopuu kesä kesäkuu kesäleski kesäloma kesämökki kesätapahtumat kevät kielenkäyttö kielet kieli kieli poskessa kielioppi kielitaito Kihlaus Kiina kiinteistönhuolto kilpailu kilpaurheilu kinkku kirjaimet Kirjallisuus kirjapaino kirjasto kirjat kirkko kirkot kirsikka kirvat Kirves kissat kitara kitkeminen kivi klarinetti koirat koivupuu kojeet kokoonpanot kola koneet konsertit konsertto konvarit Korea korkeakulttuuri korot korppi korut kotitalous kotka koulu koulumuistot kouluruoka Kreikka Kristiinankaupunki kromosomi kubismi kukat kukko kulttuuri kulttuuripääkaupunki kuningas kuninkaalliset kuninkaat kunnanvaltuusto kunnat kunta kuntauudistus kuntoilu Kuopio kuorolaulu kuu Kuuba kuukaudet kuulapelit kuulo kuulustelu Kuusi kuutamo kuva-arvoitus kuvaamataito kuvankäsittely kuvanveisto kuvataide Kvagga kylpylä kylätapahtumat kyntö kynät kypärä kyykkä käki kännykät käpy käsiteollisuus käsityöt käytännön opetukset käännökset laboratorio Lada lahjat laivat lakana lammas lampaat lamppu lamput lapio lasi lasinaluset laskimet lastuvilla lauantai laukka laulukirjat Lehdet Lehdistö lehtivihreä leijona leikit leipä leivokset lenin lenkkeily lentokoneet les fauves. les six levitteet Lidl lied liettua liha lihapullat liikenne Liisa ihmemaassa liiteri Limburg linja-auto linnut lintu lintulauta lippu lipputanko liputus listat loimi lokakuu loma Loppiainen lotto louhos lukio lumi lumicola lumipallo lumityöt luolat luonto Luostari luumut luvaton ase lyhenteet lyijykynä lämmitys lämpötila lääketiede lääkkeet lääkärit Lönnrot löytöretket maahanmuuttaja maailmankansalainen maailmanloppu maakuntalaulut maaliskuu maantieto maapähkinä maaseutu maat maatalous Mainila mainokset maisema maisemat makkara Mannerheim Mannheim margariini Marilyn marjat Marketti marraskuu marssi marssimusiikki Marty Wilde matematiikka matkailu matkakertomuksia Matkus matonpesu matto mausteet media meemi meetwursti mekaaninen musiikki Meksiko melodraama meri meripihka merkit merkkipäivät messut metronomi metsästys midi mietelause Mikkeli Mikki Hiiri mikrofoni missit mitalit mmm monot moottoripyörät mopot Moskvitsh Moskvitsh 407 Mozart muisti muisto muistomerkit munakas muoti muoviesineet murre murteet museot musiikki musiikki. dallapé musiikkitermit musta makkara mustarastas myrsky myötähäpeä mäenlasku Mäki mäkihyppy mänty mökki naakat naakka naisten viikko naru Nasta-kerho nato naulat nelikenttä Neuvostoliitto New Mexico nigerian kirjeet niitit niksit nimenkirjoitus nimet nimipäivät nobelpalkinnot Nokia nokkahuilu Norja Nostalgia novellit nuket numerot Nummisuutarit nuohous nuotit nuottikirjoitus nurmikko nypyt nyrkkitöny näppäimistö näytelmät oboe Okapi Olavi Olavi Virta olut olympialaiset omaishoitaja omaishoito omena omenapuut Ooppera oopperalaulajat op-taide oppikoulu orava orvokki osavaltiot paavi Pacius paikkakunnat paimenet paita pakkanen pakkoruotsi Palestiina palindromit palloilulajit pankki paraati parkkiautomaatit partikkelit partiointi passi pasta Pat Boone patsaat pehmusteet peippo peltikatto penkinpainajaiset penkkarit Pennsylvania pensasaita perhoset perinne perjantai perspektiivi peruna peruskoulu peräkärry petaaminen philosophy piano Picasso piccolohuilu pienoismallit pihamaa pihlajat piippu piirakka pikkujoulu pilvet piste pizzat pokeri poliisit politiikka polkka polkupyörä polttopuut pommit pop Porilaisten marssi pormestarit poro portteri Portugali posti postimerkit postmodernismi potkukelkka potkuri Poulenc prekessio presidentinvaalit presidentit Preussi prinsessa prinssi projektit propelli prosentti prosenttiyksikkö psykologia puhallinmusiikki puhaltimet puhe punkit Puola puolueet puolukka puolustusvoimat purjo purkkakuvat Putin puu puuhevonen puulajit puupuhaltimet puut puutarhan hoito puuteollisuus puutyöt puuveistos pyykinpesu pyöräily pähkinä päiväkirjamerkintöjä päivämäärät päiväntasaus päähineet pääministeri pääsiäinen pöllö Quest raamattu radio radio-ohjelmat radioamatöörit ragtime raha rakkaus ralli Rampal Ranska ranta rautatiet ravintola ravit ravut Reg Owen reino renessanssi renkaat revolveri Rick Nelson ristiäiset risusavotta risut ritarit robotti rock and roll rokotus romantiikka Rooma rovio ruhr ruis Runeberg runous ruohonleikkuu ruoka ruokinta Ruostumaton teräs Ruotsi ruotsin kieli rusakko ruska rusketus Russ Conway ruusut ruuvit saappaanheitto Saarenmaa saarni Sacha Distel sade sadut sahapukki sahatavara sahaus Saimaa saippua sairaala sairaanhoito sairaudet sairaus saksa saksofoni Salaatti salakirjoitus salami salamurhat salapoliisit samba sammakot sananlaskut sanaristikot sanat sandaalit sanoitukset sarjakuva sarjakuvat Sarkasmi satelliitit satelliitti sattumuksia sauna Savo savupiiput Schleusingen Schumann Scifi Seitsemän veljestä sekalaista selfie sello selluloosateollisuus sementti seteli shoppailu sibelius sienitaudit signac siili siilit sijamuodot sika sillat silmu siluetti sinappi singapore Sipilä sipuli sireeni sirkus sisävesimatkailu skandaalit skotlanti snapsi Snellman Soisalo soittimet soitto soittokeikat sokeri solmio sommittelu sormihyrrä sosiaalinen media sota sotaväki sote sotilaat Spike Jones Spitfire Sputnik steppi stride suihkuhävittäjä sukellusveneet sukkahousut sukkanauha sukset sukulaiset sukututkimus sulttaani sumu suojautuminen suola suolisto suomenkieli Suomi Suonenjoki surrealismi suudelmat suvivirsi Sven Tuuva syksy syltty sylvester syntymäpäivät syyskuu syöpä sä-passiivi sädehoito sähkö sävellajit säveltäjät Säynätsalo sää säätila taide taidemuseo Taiga taistelut taitto takki talouspolitiikka talvi talvirenkaat talvisota tammikuu Tampere tango Tanska tanssi tanssimusiikki tapahtumat tarvikkeet tasa-arvo tatar tattari taudit tavat teatteri Ted Herold tee teekutsut tehtäviä Teiniliitto teiniyhdistys teippi tekniikka tekokuu tekstinkäsittely teleportaatio televisio teltta tenori tenorisaksofoni tervapääskyt terveydenhuolto terveys terveysjuoma Texas The Beatles The Belmonts The Impalas The Platters tienpito tietokilpailu tietokirjat tietokoneet tietokonemusiikki tietovuoto tievalaistus titus toivotut tonttu Topelius torkkupeitto torvisoitto tositeevee toukokuu traktorit Trinidad trumpetti Tsaikovski tsekki Tukholma tuli tulipalot tulitaide tulitikkuetiketit tulitikut tulivuoret tuohi tupakka tuppi Turkin sota Turkki turkkilaiset Turku turve tutkimusmatkat tuttavat tuuba tuuli TV tv-ohjelmat twist Twitter tyrni tyylisuunnat työkalut työkalut. lumilapio tähtitiede täi UFO uinti UK ukkonen Ukraina ukulele ulko-ovi ulkomaalaiset ulkomaat unet upseerit urbaani sanakirja urheilu urheiluautot urut USA uskonnolliset tilaisuudet uskonnot uuni uusi vuosi uuspeili uutiset vaa'at vaahtera vaakuna vaakunat vaalit vaatetus vaatteet Valamo valelääkärit valetta valkosipuli vallankumous valo valokuvat valokuvaus valot valssi valtion laitokset vanhojen vitsien tuunaus vanhukset vapaaehtoiset vappu Varkaus varpaat varuskunnat vegaani veivit Venus Venäjä venäläinen musiikki verikoe vesi vessapaperi vetypommi Vietnam View-Master vihannekset viidakko viihde viikingit viikonpäivät viili viina viini villi länsi villieläimet virka virkamies virkatie viro virret visailut vitamiini viulu Vivaldi Vladimir Serov vodka voi voiteluöljy Volter Kilpi vuodenajat vuodet vuosijuhlat välimerkit väriperspektiivi värit värityskirja Wilbert Harrison ydinsäteily yhdydsanat yhteislaulu ylikonstaapeli ylinopeus ystävyys ystävyyskunnat ystävänpäivä Yves Rocher äänet äänite öljy öljy-yhtiöt