31.12.2012

Turistikohde

Pihaliittymäämme reunustaa kuvassa näkyvä orapihlajapensas. Sen alla on vihreä SULO-merkkinen jäteastia, joka näköjään tyhjennettiin tänään. Tänään tein myös lumitöitä ensimmäistä kertaa painavan lumen kanssa. Kymmenisen senttiä sitä oli melkein. Homma tuli kuitenkin hoidettua.

Iltapäivällä näin ikkunasta, että vaatetuksesta ja auton rekisteristä päätellen naapurivaltakunnan turistipari oli pysähtynyt kuvaamaan marjapensasta. Rouva hupullisessa turkissaan oli asettunut puun alle muka näykkimään marjoja, ja herra otti kuvia.

Tarkkailin tilannetta sisältä, enkä tohtinut mennä juttusille, koska melkein ainoat naapurimaan kielen sanat, jotka osaan, kehottavat käsien kohottamiseen, enkä halua luoda vaikeuksia maittemme välisiin entistä ystävällisempään ja rauhantahtoisempaan suuntaan kehittyviin suhteisiin.

Jukka Tarkan kirjassa "Karhun kainalossa", joka käsittelee Suomen vaiheita kylmän sodan aikana, mainittiin erään henkilön, joka joutui tärkeisiin tehtäviin naapureiden kanssa, todenneen kielitaitonsa rajoittuvan noihin kahteen sanaan ja pysähtymiskäskyyn.

Huomenna se onkin jo sitten vuosi uusi, joten hyvää vuoden alkua ja jatkoa kaikille!

Herrojen Eevan myöhemmät vaiheet 3

Eeva ja kraatarin oppipoika Jooseppi ovat jääneet keskustelemaan mestari Aapelin pihalle. Eevan emännöitsijäkseen palkanneet herrat eivät ole tätä huolineet enää palvelukseensa, vaan ovat lähteneet noutamaan uutta Helsingistä.

JOOSEPPI: Suonet anteeksi tuhmat sanani, kihlaus on vakava asia, enkä usko, että kukaan kristitty sisarensa pojan kihlata tahtoisi...  Mutta nyt kun Rusko on vielä valjaissa edellis-matkan jäljiltä, tahdonpa kyydittää sinua Martan ja Topiaan luo, ja samalla voin noutaa mestarille paitakangasta, Männistön muorin kutomaa. (menee ovelle ja huutaa sisään) Mestari, käyn noutamassa palttinaa, josta mennä viikolla puhe oli.
(Eevalle): Kas niin neitini, kiivetkääpä rattaille, niin mennään.

Matka kulki ensin Nummisuutarin talolle, jonne Eeva jäi, ja sitten Jooseppi suuntasi tiensä Männistöön, josta palttinakankaan kutonut muori halusi lähteä Aapelia tapaamaan kihlaus-selkkauksesta kuultuaan.

**********

Muutaman vuoden kuluttua vietetään Uutta-Vuotta Hämeenlinnan kaupungin keskellä sijaitsevassa komeassa asunnossa. Mestari Josef Orimattilainen, varakas ja hyvin koko Hämeen tuntema taitava kraatari, jolla liikkeessään monituisia palvelijoita, kankaanleikkaajia ja ompelijoita työssä on ja vaimonsa Eeva Helander sekä viisi vilkasta lasta ovat juhlaan valmistautuneet.

Koti-seudultansa ovat he kestiin vieraita kutsuneet. Mestari Aapeli nuorikkonsa Männistön muorin kera ovat kunniavieraita, eivätkä he enää vihalla Eevan kihlaus-konstia muistele. Iloisen naurunkin asia saattaa jo ilmoille kirvoittaa. Tietenkin läsnä ovat myös Martta, Topias ja Esko Nummisuutari.

Jahtivouti Eero Jukola vaimonsa Annan kera paikalle myös saapuu, ja tietääpä hän kertoa surullisesta tapauksesta. Ylioppilas Stenvall, joka sittemmin nuoren elämänsä aikana useita kirjoja, näytöskappaleita ja runoja julki saattanut oli, on eilispäivänä kovan taudin uuvuttamana kuolon-uneen nukkunut.

Mestari Eenokki sen sijaan on nykyään vakituinen vieras Puolmatkan krouvissa, jossa hänet nähdään kallistelemassa tuoppia Niko Järvelän ja Sakeri Helanderin kanssa.

30.12.2012

Herrojen Eevan myöhemmät vaiheet 2

Eeva Helander, "Herrojen Eevaksi" kutsuttu, on keskeyttänyt kihlajaisensa kraatari Aapelin kanssa, ja mielii palata takaisin entiseen palveluspaikkaansa, mutta herrat eivät olekaan suopeita tuumalle tälle.

EEVA: Ettäkö Helsinkiin matka? Ja uutta emännöitsijää noutamaan! Aijotte siis julmalla koiran-konstilla minut hyljätä, minut, joka hyvin pientä rahaa vastaan olen teitä palvellut ja miellyttänyt parhaani mukaan. Ja senkin sokuriastian, jonka sain, meni tuo ukuli tuolla sisällä särkemään.
ENSIMMÄINEN HERRA: Neiti on hyvä ja rauhottuu nyt. Omaakin mainettamme meidän aatella täytyy. Kun keräjiä täällä istumme, pitäisi meidän elää niinkuin siveät ihmiset ainakin, no, eihän elomme kuitenkaan senkaltaista ollut ole, kuin mitä mailmalla hotistaan, mutta työtämme se haittaa.
TOINEN HERRA: Saimmepa lautamies Mäkelältä viestin sen suuntaisen, että on parasta pitää varamme, jos keräjäpöydän oikealla puolen istua tahdomme.
EEVA: Lautamies Mäkelä, hah, se tekopyhä uuspeili!
ENSIMMÄINEN HERRA: Jos tätä kihlaus-aietta ei olisi ollut, olisimme ehkä tehneet kirjoitustyö-kontrahdin ylioppilas Stenvallin kanssa, mutta asiasta kuultuaan setä Ahlqvist sen ehdottomasti torjui. Sun temppus tuli juuri oikeaan hetkeen päästäksemme pälkähästä, koska jo kauan ero-kirjan laatimista harkitsimme, ja nyt itse siinä prosessissa aloitteen teit. Uuden emännöitsijän siis saamme, joka myös kirjan-pidon taitaa.

Nyt lähdemme me!

Rattaat katoavat tien-mutkan taakse, matkaajat laulavat ruotsin-maalaista laulua:

"Liksom en Herdinna, högtids klädd,
Vid Källan en Juni dag,
Hopletar ur gräsets rosiga bädd
Sin prydnad och små behag.
Och ej bland Väpling, Hägg och Siren,
Inblandar Pärlors strimmande sken,
Innom den krants i blommors val,
Hon flätar med lekande qval."

EEVA: Voi minua onnetonta, sinne katosivat herrani... mutta menkööt vaikka Turkin-maalle pippuria poimimaan, mokomat petturit ja kanaljat.
JOOSEPPI: Uudistanpa äsköisen kysymyksen, mitä aijot nyt sinä?
EEVA: Uudistanpa äsköisen vastaukseni sulle päin pläsiä: Ei ole sun afääris! No, aluksi menen vanhemman siskoni Martan, miehensä Topiaksen ja heidän tyhmän poikansa luokse. Nähdään sitten, miten mailman kirjat kirjoitetaan.
JOOSEPPI: Voithan yrittää kihlata Eskon, vaikka vannonut hän on olevansa koskaan naimatta Karrin petoksen jälkeen. Suutari tosin ei niin suuri herra ole kuin kraatari, kuten minä tässä.
EEVA: Suus kiinni!
JOOSEPPI: Kovinpa säälin Topiasta ja Eskoa, kun Martta ja Eeva heitä yhdessä löylyttävät, mutta katsotaan, mitä tapahtuu.

JATKUU...

27.12.2012

Herrojen Eevan myöhemmät vaiheet 1

Aleksis Kiven näytelmä päättyy haikeaan loppukohtaukseen. Eevan lähtiessä Aapeli ja Eenokki jäävät tanssimaan Joosepin laulun tahdissa. Entäs sitten? No, eikö vaikka:

EEVA: (Seisoo pihalla nyyttinsä kanssa ja katselee tien suuntaan) Hullu olin, kun herrojen luota läksin. Ensimäistä kertaa oikeasti uhkaukseni toteutin. Koetella nyt tulee luontoani ja herrojen luontoa, kuinka tämän solmun avata taitaa.

Talossa laulu ja tanssi hiljenee, ja Jooseppi tulee ulos.

JOOSEPPI: Kas. mitä näen ma! Eeva Helander vielä pihassamme. Noh, mitkä nyt on aikeet?
EEVA: Se ei kuulu sulle, tarhapöllön poikanen!
JOOSEPPI: Ei kuulu, ei. Ovatko herrat tulossa emännöitsijäänsä kotiin noutamaan?
EEVA: Sekään ei ole sun afääris.
JOOSEPPI: Niin, mietin tässä vain, että noin komean neidin ei tarvis olisi tuommoisiin vanhoihin-nuoriinmiehiin turvautua, jos kerran herra-säätyä ei avio kiinnosta.
EEVA: Mitä mököttelet, itseeskö mulle tarjoomassa olet?
JOOSEPPI: Mököttelen mitä mököttelen, nuorempi ainakin olen kuin nuo kaksi tuvassa tuolla.
EEVA: Ha ha, nuo sentään ovat kraataria, mestaria kumpainenkin, mutta mikä sinä olet, oppipoika, jolle vast-ikään mestaris isän kädestä antoi, kun makkarasopan padasta yli kuohutit.
JOOSEPPI: Ehkä kuohahti keitos, mutta sanonpa sulle, että kisällikirjani kohta valmis on, ja sittenpä muutan Hämeenlinnan kaupunkiin Gullströmille, jossa hienoimmat herrain ja naisten asusteet viimeisten muudien mukaisesti tehdä taidetaan.
EEVA: Hämeenlinnan kaupunkiin! Minä olen ollut palveluksessa Helsingissä, joka sentään on kaupunki pahaisen Hämeenlinnan rinnalla. Mutta sinnehän sinua varatonta mies-rukkaa ei kukaan kraatari töihin ottaisi.
JOOSEPPI: Enpä olekaan niin varaton kuin luulet. Kotikylässäni ja ympäristössä siellä olen tunnettu Josef Orimattilaisena, varakkaan perheen perijänä, joka maailmalle onneansa koettamaan lähtenyt on, ja vaihe tämä on nyt vaelluksessani, koska kunnon ammatin itselleni hankkia tahdon, ja perintörahani visusti takanani tallessa pidän.
EEVA: "Rahaa sitä on munkin takanani", sanoi kerjäläinen, kun pankin seinään nojasi. Mutta nyt hyst, rattaiden ääni kuuluu mäen takaa tuolta.

Tietä pitkin tulevat rattaat, joilla istuu kaksi herraa.

EEVA: Katsos, poika, niinpä tulevat he minua noutamaan. (Ottaa nyyttinä maasta ja menee pysähtyneiden rattaiden luokse.
ENSIMMÄINEN HERRA: No, mutta kraatarin tuleva rouva, mitä kuuluu, joko kihlajaiset ovat lopussa?
EEVA: Ei mitään kihlajaisia, päästäkäät minut rattaille.
TOINEN HERRA: So so, neitini, ei niin kiireesti. Muistaakseni kontrahtimme on loppunut, ja olemme nyt matkalla Helsinkiin palkkaamaan uutta emännöitsijää. Professori Ahlqvist sieltä preivin meille lähetti ja kutsui kyläilemään, ja samalla kirjoitti hän pätevän henkilön apulaiseksemme tietävänsä. Tämä kuulemma osaa hoitaa myös raha-asioita ja toimia sihteerinä kirjoitus-töissä.

JATKUU...

24.12.2012

Joulun taidekalenteri 24

Jouluaaton kuvana on George de la Tourin maalaus vuodelta 1640. Rakennettu ympäristö sekä aasit, härät ja lampaat on jätetty pois ja keskitytty olennaisimpaan, lapseen, joka valaisee ympärillä olevat.

Hyvää joulua!

23.12.2012

Aatonaattoa

Järin pienen joulukuusen kannoin äsken verannalle. Siinä se on useampina vuosina ollut, tietysti aina uusi yksilö vuosittain. Entiset ovat loppiaisen jälkeen palvelleet sitten muissa tehtävissä, kuten näistä parista jutusta ilmenee.

Kaksi vuotta sitten olen näköjään ajellut autolla, ja pakkasta on ollut melkein 10 yksikköä Celsiuksen asteikolla enemmän kuin nyt.

Kuvassa oleva kuusi ei ole se, joka meillä on verannalla. Tuo kasvaa tontin nurkalla kahden kadun risteyksessä ja toimii asuntolana harakoille ja oraville.

Höperyys, joka on ilmennyt rahapussin kadottamisina, tuntuu vaikuttavan myös sisälukutaitoon. Kun äsken kävin yläkerran huoneessa, näin siellä senkin eli piirongin päällä Kodin Kuvalehti-nimisen perhejulkaisun vuodelta 2008. Huomiotani kiinnitti kannen otsikkoteksti: "Tuliaseet näppärästi netistä".

Mietin, oliko vielä neljä vuotta sitten mahdollista tilata mausereita ja browningeja nettikaupoista, kunnes huomasin, että tekstissä tuliaseiden sijasta puhuttiinkin tuliaisista.

Huomenna on viimeisen joulun taidekalenterin vuoro. Kuvia olen poiminut netistä useammiltakin  aihetta sivuavilta sivustoilta, mm. täältä. Vuosisatojen ajan on aihe taiteilijoita innoittanut, ja monenlaiseen ympäristöön ja kulttuuriin on tapahtumat sijoitettu.

Joulun taidekalenteri 23

Rubensin Itämaan tietäjissä ei Maria olekaan köyhä maalaistyttö vaan kerrassaan komea rouva. Kuvan sommitteluun luo jännitettä diagonaali etualan tietäjän valkoisesta paidan selkämyksestä Jeesus-lapsen kautta Marian rintamukseen ja kasvoihin. Kolmion vasempana kärkenä on mustan tietäjän valkoinen päähine.

22.12.2012

Joulun taidekalenteri 22

Paul Gauguin on sijoittanut tapahtumat tahitilaiseen eläinsuojaan. Karjan joukossa on myös sikoja, joita perinteisesti ei joulun seimiasetelmissa nähdä. Maalauksen toisen version valkohihansuinen nainen on tässä muuttunut enkeliksi. Lapsi on hoitajan sylissä, Maria lepäilee taustalla vuoteellaan.

Gauguinin kerrotaan hämmästyneen säikähtäin tai ainakin hämmentyneen, kun Tahiti ei ollutkaan semmoinen vapaan rakkauden paikka, kuin oli kerrottu. vaan suurin osa kansasta oli hartaita katolilaisia.

21.12.2012

Lopun alkua

Raottelin silmiäni varovasti aamulla heräillessäni. Huone näytti samalta kuin ennenkin. Maailmanloppu ei ollut tullut ainakaan vielä aamutuimaan. Lompakkokin oli tallessa yöpöydällä. Lueskelin netistä, onko jossakin päin jo ollut lopun merkkejä ja enteitä. Mieltäni ilahdutti suuresti, kun Itäisen Maan Hallisija ja Tietäjä Влади́мир Влади́мирович Пу́тин oli ilmoittanut tietävänsä, milloin maailmanloppu tulee. Se ei tapahdu hänen mukaansa tänään, vaan n. 4,5 miljardin vuoden kuluttua, kun aurinko on palanut loppuun. Tarkemmasta kellonajasta ei ollut puhetta. Joku totesi Savon Mullikkabladetin keskustelupalstalla, että ei huolta, samaan aikaan se tulee Suomessa kuin Vennäänkin maalla.

Joulun taidekalenteri 21

Pako Egyptiin kuuluu myös jouluajan kertomusten tapahtumiin. Jean-Leon Geromen näkemys on enkeliä lukuunottamatta hyvinkin realistinen. Romanttista tyyliä ja aiheita edustava taiteilija lähestyy tässä impressionismia yksityiskohtaisen tarkasta kuvauksesta poiketen.

20.12.2012

Ilahduta itseäsi ja lähimmäisiäsi 2

Muutama aika sitten kirjoitin ilahduttamisesta. Tälle sain jatkoa käytännössä tänään. Kunnianarvoisten sotaveteraanien joululounaalla, jonne minut kaverini kera oli kutsuttu esittämään musiikkia, soitimme, mutta kotiin palattuani alkoi taas lompakon etsintä. 

Tarkoitus oli lähteä suorittamaan hankintoja paikallisista vähittäismyyntiä harjoittavista sekatavara- ja siirtomaatavarakauppahuoneista, mutta sanotun ongelman takia lähtö viivästyi, ja kuten edelliselläkin kerralla, jouduimme vähentämään päällysvaateita, joita oli puettu runsaasti -20 celciusasteen lämpötilan vuoksi.

Tilanne ajatti takaisin esiintymispaikkaan, jossa emäntä arveli minua höperöksi, koska olin saanut sinne saavuttuani puhelinsoiton, jossa kerrottiin lompakon löytyneen pianon päältä.

Piano ja lompakko ovat kumpikin mustia; vaikea on niitä toisistansa erottaa. Ylioppilaslakkikin on ollut kaapissa jo noin 44 vuotta, ja hymypoikapatsasta en ole koskaan saanut, joten kontrasti näihin ei ole käytettävissä, kuten vakiolajitelma pianonpäällysesineistä tulisi olla.

Ilahdutin kuitenkin seurakunnan  keittiöhenkilökuntaa ja itseäni suotuisan tuloksen kertoessani, joka on Päivän Hyvä Työ.

  

Joulun taidekalenteri 20

Hieronymus Bosch, joka tunnetaan lähinnä maailmanloppua, taivasta ja helvettiä kuvaavista surrealistisista teoksistaan, on maalannut tämän kohtauksen seimen äärellä. Taustalla vasemmalla paimenet lämmittelevät ja tekevät ruokaa tulen äärellä, oikealla muurin päälle on istahtanut ihan oikea varis tilannetta tarkkailemaan. Liehuvaviittainen enkeli leijailee taivaalla tornin yllä. Sää näyttää kylmältä, kuten joulukuussa Euroopassa ainakin.

19.12.2012

Joulun taidekalenteri 19

Sandro Botticellin seimikuvassa on väkeä ja vilskettä. Riemuitsevien enkeleiden ja paimenien lisäksi kuvan oikeassa alanurkassa on sarvipäinen olento, joka kauhistuksissaan laskee kaasua takalistostaan.

18.12.2012

Joulun taidekalenteri 18

Albrecht Dürer, parhaiten graafikkona tunnettu, on tehnyt tämän öljyvärityön. Tietäjät ovat siinä ojentamassa lahjojaan. Katsookohan vihreäviittainen hiukan väheksyen tumman miehen pienempää antia?

17.12.2012

Jos jouluna ei tule unta

Joulunalusviikolla voi jänskättää niin ankarasti, että iltaisin nukahtaminenkin vaikeutuu. Sitä tulee miettineeksi, onko pehmeitä paketteja tulossa enemmän kuin kovia, eli hardware/software-balanssia. Muitakin syitä voi unettomuuteen olla. Talous, henk.koht., kunnan, valtakunnan, unionin ja maailman raha- ja rauha-asiat saattavat mietityttää ja kietoutua lakanoiden lailla mielen syövereiden ympärille tiiviiksi kääreiksi.

Unettomuuteen on ratkaisunsa, on kemiallisia ja psyykkisiä keinoja. Viimeksimainittujen joukossa jotkut laskevat lampaita, jotkut taas kolmestatuhannesta alaspäin seitsemän välein.

Henkilökohtainen valintani on luetella kaikki USA:n osavaltiot tietyssä järjestyksessä. Niitä on viidellä jaollinen määrä. Onnekseni minulla on kaikki sormet tallessa, viisi kummankin kämmenen reunassa. Aina osavaltion nimen jälkeen koukistan yhden sormen, ja kun käsi on ollut nyrkissä kymmenen kertaa, kaikki on listattu, ja uni tulee.

Lista menee näin:
Hawaii, Alaska, Washington, Oregon, California,
Arizona, New Mexico, Texas, Louisiana, Mississippi,
Alabama, Florida, Georgia, South Carolina, North Carolina,
Virginia, Maryland, Delaware, New Jersey, New York,
Connecticut, Rhode Island, Massachusetts, New Hampshire, Maine
Vermont, Pennsylvania, West Virginia, Kentucky, Tennessee
Arkansas, Missouri, Oklahoma, Kansas, Nebraska,
Ohio, Indiana, Illinois, Iowa, Michigan,
Minnesota,Wisconsin, North Dakota, South Dakota, Montana,
Idaho, Wyoming, Colorado, Utah, Nevada.

Katso karttaa, niin näet syyn järjestykselle.

Täältä on hyvä aloittaa aiheen opiskelu.

Joulun taidekalenteri 17

Venäläissyntyinen taiteilija Marc Chagall on maalauksillaan vaikuttanut mm. "Viulunsoittaja katolla"-musikaalin nimeen. Tässä enkelien joukossa taivaalla on viulua soittava nauta.

16.12.2012

Joulun taidekalenteri 16

Tässä Marten de Vosin maalauksessa vuodelta 1577 on etualan rauhallisen ja lämpimän tunnelman lisäksi taustalla pelko ja pakokauhu taivaasta dramaattisesti laskeutuvan joukon aiheuttamana. Purppuraista taivasta vasten näkyy katon räystäs tummana varjona, kuin linnun tai enkelin siipi. Seimessä on useista aikaisemmista kuvista tuttu punonta.

15.12.2012

Joulun taidekalenteri 15

"Soittakaa kuin Herran enkelit", on joku kapellimestari jollekin kokoonpanolle joskus tehtävää määritellyt. Suloista on soitto ainkin visuaalisesti tässä William-Adolphe Bouguereaun romanttisessa maalauksessa.

14.12.2012

Joulun taidekalenteri 14

Albrecht Altdorferin maalauksessa vuodelta 1513 on Josefilla pelokas ilme. Rakennuksen raunioihin tuovat valoa vastasyntynyt lapsi ja häntä ihailevat kerubit. Mikä mahtaa olla tummankirjava rakennelma katon vasemmalla nurkalla, savupiippuko? Sen alla ei ainakaan hormia tai uunia näytä olevan.

13.12.2012

Iltapäivä Välimeren rannalla

Otsikkokuvassa näkyvä hiljalleen virtaileva vesialue on nimeltään Välimeri. Se rajoittuu yläpuoliseen patoon ja alapuoliseen voimalaitokseen. Kuva on otettu Villa Hackmanin ikkunan läpi, ja sisällä olevat kynttilät ja kattokruunut heijastuvat näyttäen jouluvaloilta rantamännyissä.

Veden punerrus on jouluisen pöytäliinan heijastuma.

Joulun taidekalenteri 13

Federico Barocci on tehnyt tämän maalauksen vuonna 1597.  Jeesus-lapsi on sijoitettu aivan kuvan oikeaan reunaan, mutta Marian katse ja Josefin lasta sisäänpyrkiville paimenille osoittava käsi ohjaavat katsojan silmät oikeaan kohteeseen. Härkä ja aasi katselevat rauhallisina ja rajaavat kuvan antaen sille syvyyttä.

12.12.2012

Joulun taidekalenteri 12

Vuodelta 1500 olevan Ambrosio Borgagnonen madonnakuvan ikkunasta näkyy kaksi munkkia, joista toinen osoittaa kädellään Lombardian Certosa di Pavian luostaria, jossa tämä maalaus on. Taiteilijan viesti tulevaisuuteen: - Kun katselette kuvaa netistä, tiedätte missä voitte nähdä alkuperäisen.

Oikeassa alakulmassa on Eevan omena, johon Maria "uutena Eevana" ei koske.

11.12.2012

Joulun taidekalenteri 11

Tässä ollaankin sitten vähän rahvaanomaisemmissa tunnelmissa. Pieter Brueghel on tuonut Itämaan tietäjien mukana ihmettelevää porukkaa. Oikealla oleva silmälasipäinen perusflaami hämmästelee mustaa miestä ja toinen sopottaa Josefin korvaan jotakin.

Vasemmalla polvistuva kuningas on vapauttanut kätensä liian pitkähihaisesta viitastaan voidakseen tarjota lapselle tuliaisensa. Pitkät hihat kuvannevat asemaa, jossa ei käsillä tarvitse tehdä töitä.

10.12.2012

Vilskettä kylpylässä

Hyviin tapoihini kuuluu käydä uimassa 2-3 kertaa viikossa muutama satonen. Tänäänkin pyyhin lumet Primeran päältä ja hurautin n. 1 virstan matkan hallille. Kuntoilemaan on hyvä lähteä autolla varsinkin pakkasella, paluumatkalla voi muuten iskeä vilu ja nälkä.

Määränpäässä huomasin kuitenkin unohtaneeni uimavehkeet - housut, lasit ja pyyhkeen - kotiin, ja palasin niitä hakemaan. Sivistyin kuunnellessani autoradiosta ohjelmaa lähiörakentamisesta. Siinä kerrottiin esimerkiksi että nykyään ihmiset haluavat asua mieluummin kaupunkien asunnoiksi saneeratuilla entisillä teollisuus- ja varastoalueilla kuin lähiöissä.  

Toisella saapumisella hanke onnistui. Pukuhuoneessa oli hyvin hiljaista, peseytymässä eikä saunoissakaan ollut ketään, ja huipentumana huomasin koko allasosaston olevan vailla asiakkaita. Valvoja istui kopissaan ja luki kirjaa. Uin parisataa metriä, sitten noudin kännykän, jolla otin ylläolevan kuvan.

Paluumatkalla radiossa soitettiin Mendelssohnin Vellun viulukonserttoa.

Kolmannenkin kerran käytättää tänään vielä samassa rakennuskompleksissa, kun kunnanvaltuusto nauttii kautensa lopettajaisillallista. Silloin en ui, vaan hotelliravintolan puolella on tarkoitus musiikin keinoin parin muun soittajan kera luoda lämmintä ja kiitollista tunnelmaa valtuuston hyvän ja yksituumaisen (2,54 cm) nelivuotiskauden päätteeksi.

Voi olla, että soittajillekin jokunen murena päättäjien pöydältä tarjoutuu. - Ensin syövät ihmiset ja sitten soittajat, on jossakin tilaisuudessa lausuttu. Rumpalia ei tällä kertaa ole kokoonpanossa (- Soittajat syömään ja tuu siekii rumpal!).

Joulun taidekalenteri 10

Seimi- ja talliarkkitehtuuri vaihtelee suuresti. Tässä Giorgionen maalauksessa n. vuodelta 1505 tapahtumat sijoittuvat luolan edustalle. Renessanssin taiteessa kerubeja kuvaavat putot hohtavat ja leijailevat henkilöiden yllä. Tarkkaan katsoen kuvassa on viiden keskushenkilön lisäksi muitakin. Vasemmassa reunassa sijaitsevan rakennuksen edustalla istuu partasuinen mies ja kaksi muuta on vaaleaviittaisen paimenen vasemmalla puolella, toinen osittain peitossa. Pieni pätkä aitaa on Josefin edessä luolan suulla.

9.12.2012

Joulun taidekalenteri 9

Andrea Mantegnan 1450-luvun alussa maalaamassa paimenten kumarrusta esittävässä teoksessa nähdään taas tutun tyyppinen aita. Josef torkkuu tai mietiskelee appelsiinipuun alla. Paimenet voisivat olla nykypäivän Italiasta kampauksineen ja rikkinäisine farkkuineen.

8.12.2012

Joulun taidekalenteri 8

Francesco di Giorgio Martinin anfangi käsikirjoitukseen vuodelta 1460. Enkeleitä, paimenia eikä itämaan tietäjiä näy kuvassa, joka on sijoitettu lohikäärmeen reunustaman alkukirjaimen sisään. Aasi ja härkä ovat useasta seimikuvasta tutun aidan takana, ja vauva lepäilee tyytyväisen näköisenä äitinsä viitanliepeen päällä.

7.12.2012

Joulun taidekalenteri 7


Toppeliuksen maalauksessa kerrotaan työn tilaajan ja kustantajan nimi. Tässä Botticelli on maalannut seimen äärelle itämaan tietäjien lisäksi koko Medicien kattilakunnan, kuten Pää-Kalle sanoisi.

6.12.2012

Joulun taidekalenteri 6

Suomi viettää tänään itsenäisyyspäiväänsä. Presidentinlinnassa on vastaanotto, jonne porukkaa kertyy tuvan täydeltä. Väkeä näyttää tulevan viljalti myös seimen äärelle tässä firenzeläiskappelin maalauksessa. Eipä ihme, että Joosef hiukan hieraisee otsaansa kulkueen nähdessään.

5.12.2012

Keikkaa pukkaa

Itsenäisyyspäivän tienoo on soittajalle monesti ihan kiireistä aikaa. Tienoo alkoi tänä aamuna klo 9 paikallisen alakoulun juhlasalissa, jonne soittokunnan kymmenen äijää oli pyydetty juhlistamaan kättelyä ja karkelointia.

Hauskan näköistä on, mikäli soittaja silmiään nuoteista uskaltaa siirtää, kun pienet ekaluokkalaispojatkin menevät kikapoot, letkajenkat, valssit ja tangot paremmin kuin se muotoilija siinä yhdessä ohjelmassa.

Yleensä ensimmäinen kysymys soittopaikalle saavuttaessa on: "Missä soittajat syö?" Nyt tehtiin selväksi heti, että tyypillistä kouluruokaa on tarjolla, eli karjalanpaistia, porkkanalaatikkoa, perunoita, salaattia ja juomat ja leivät päälle. Makaronivelliä ei ollut, kuten ennen oppikoulussa.

Syönnin päälle tarjottiin vielä kääretorttukahvit rehtorin kansliassa.

Seuraava keikka on huomenna iltapäivällä, tosin jousiorkesterin kera ja enemmän Toivo Kuula- kuin Kärki-painotteisesti. Kahvia saadaan, ruokaa ei ole tarjolla.

Joulun taidekalenteri 5

Nyt vaihteeksi kotimaista tuotantoa: Kempeleen kirkon seinämaalaus, tekijänä Mikael Toppelius - Z. Topeliuksen isoisä, joka opiskeli maalausta Tukholmassa ja oli myöhemmin ammattimainen kirkkomaalari. Tässä kuvassa paimenet ovat tulleet paikalle vastasyntynyttä kumartamaan. Joosefilla näyttäisi olevan sahanterotus meneillään.

Maalaustyön tilaajien ja kustantajien nimet on mainittu kuvan alareunassa. heitä ei sentään ole liitetty henkilöinä maalaukseen, kuten usein renessanssin aikana oli tapana. Toppelius työskenteli Kempeleellä 1780- ja 90-luvuilla.

4.12.2012

Ilahduta itseäsi ja lähimmäisiäsi!

Näin joulun alla, jos muulloinkin, on oiva aika tuottaa ilahduksen tunteita itselleen ja muille.

Kas tässäpä niksi, jota kokeilin eilisestä tähän päivään:

Mene kylille kaupoissakäyntitarkoitushakuisesti. Käy useassa liikkeessä, tavaratalossa, myymälässä, ostosten hinta, laatu tai määrä ei ole ratkaiseva. Ratkaisevaa on se, että kun seuraavana päivänä olet kaivanut auton muutaman vuorokauden seisokin jälkeen lumihangesta, laittanut sen töpseliin lämpiämään hiukan pitempää eläkeläisajelua varten, ja kun olet sinä ja lähimmäisesi molemmat pukeutuneet lämpimiin ulkoiluvaatteisiin valmistautuen kohtaamaan viheliäisimmän vuodenaikamme haasteet, huomaat, että rahapussia eli lompakkoa ei löydy mistään.

Pengotte keittiön pöydät, olohuoneen sohvan, makuuhuoneen pöydän ja sängynalusen. Riisutte kuumat päällysvaatteet ja jatkatte etsimistä yläkerrasta, kellarikerroksesta, ulkorakennuksesta. Ei löydy.

Lompakon mukana ovat kadoksissa ainakin luotto-, ajo-, kirjasto-, eläkeläis-, kylpylän vuosi,- ammattiyhdistys,- S- ja K-kortit. Rahaa pussissa on 50 c, joka toimii uimahallin vaatekaapin lukkopanttina. Sekin vielä.

Alatte miettiä, missä kaupoissa on käyty. Pienen miettimisen jälkeen huomaatte, että jos lompsa on jäänyt kauppaan, sen täytyy olla viimeksi käydyssä. Soitto sinne, ja myymälänhoitaja ilmoittaa pussin olevan heillä kassakaapissa. Voi sitä ilahduksen tunnetta.

Ulkovaatteet päälle uudestaan, noudatte lompakon ja sitten jatkatte matkaa. Ilahdus vaikuttaa vielä marketin parkkipaikalla, ja tumman- ja huonosuomi-puhuvan kiikarikauppiaan tarjouksen torjut ystävällisen kohteliaasti.

Joulun taidekalenteri 4

Tässä keskireininmaalaisen mestarin n.v. 1420 maalaamassa kuvassa onkin vilskettä kerrakseen. Parvi enkeleitä on tullut auttamaan Pyhää Perhettä. Enkeleiltä sujuu niin vedenkanto, ruoanlaitto kuin katon korjauskin. Yksi heistä kohentelee Marian tyynyä, ja Jeesus-lapsi on lähtenyt katsomaan, mitä Joosef askartelee. Lieneekö lapselle jakkara rakenteilla?

Edellisistä kuvista tuttu aita ympäröi rakennusta.

3.12.2012

Joulun taidekalenteri 3

Tämä on maalaus böömiläisestä sistersiläisluostarista, ja sen on maalannut nimeltä tuntematon mestari n.v. 1350. Bysanttilaisvaikutteet näkyvät henkilöhahmoissa ja kankaiden poimuissa. Kaarle IV:n hovissa tyyliä käytettiin.

Joulun taidekalenterin ensimmäisessä ja kolmannessa kuvassa on monta samankaltaista yksityskohtaa. Tässä sinimyssyinen Joosef kaataa pesuvettä soikkoon, kun ensimmäisessä kuvassa hän puhaltaa liekkeihin ruoanlaitossa. Paimen ja enkeli ovat samalla paikalla ja karjaseimen reunatkin on punottu samalla tavalla kuin aita Conrad von Soestin maalauksessa. Voi olla, että Conrad on tutustunut viisikymmentä vuotta aikaisemmin tehtyyn kuvaan ottaen siitä vaikutteita. Aitaa kuvissa esiintyvään tapaan on varmasti Keski-Euroopassa rakennettu.

2.12.2012

Joulun taidekalenteri 2

Kahtena edellisenä adventtina olen ollut joulukuisen otsikkokuvan esittämässä yli 900 vuotta vanhassa kirkossa. Adventtipalveluksessa ei laulettu Hoosiannaa, vaan Händelin "Riemuitse tytär Siionin". Vuosittain marras-joulukuun vaihteessa paikkakuntamme musiikkiryhmät ovat jo ainakin kymmenen vuoden ajan vierailleet Ruhr-joen rannalla ystävyyskaupungissamme. Viime vuonna musiikkia vietiin naiskuoron voimin, tänä vuonna siellä ovat parhaillaan pelimannit. Paitsi kirkkoesiintyminen, viikonlopun ohjelmaan on kuulunut myös soittoa ja laulua kaupungintalolla ja joulutorilla.

Mutta täällä Savossakin juhlistetaan joulukuuta. Tänään on alla näkyvään seimirakennukseen liittyvien tapahtumien avajaiset Soisalon saaressa lähellä saaressa sijaitsevaa saarta. Kylällä rakennettiin aikaisempina vuosina talvinen temppeli lumesta ja jäästä, mutta nyt on ajankohtaa aikaistettu ja materiaaleja vaihdettu. Tästä tarkempaa tietoa tapahtumista.

1.12.2012

Joulun taidekalenteri 1

Joulukuun aikana tarkastelemme juhlatapahtumaan liittyvää taidetta. Seimi ja sitä ympäröivä karjasuoja ovat jo lähes parin tuhannen vuoden ajan innostaneet taiteilijoita luomaan näkemyksiään - usein oman kulttuuripiiriinsä ja aikakautensa mukaan.

Ensimmäisenä kodikas kuva, jossa sinisiin denimhousuihin pukeutunut Joosef on ruoanlaittopuuhissa ja puhaltelee tulelle lisää puhtia.

Myös Maria on sinisissään,kuten asiaan ja perinteeseen kuuluu. Paimen ulkona lampaidensa kanssa hämmästelee taivaalla liihottavaa enkeliä.


Maalaus on vuodelta 1403, taiteilija on dortmundilainen Conrad von Soest. Kuvasta on julkaistu saksalainen postimerkki vuonna 2000.

30.11.2012

Näppärä talonpoika

Asuvatpa ukko sekä eukko, elävät, huokuvat ja hengittävät pienessä lämpimässä tiili- ja harjakattoisessa tupasessa.

Eräänä päivänä, kun talvi tekee tuloaan, eukko puhuu ja ukollensa sanoo, että tämän pitää kauppaan ostoksia tekemään lähteä. Ukko myötäilee, lähteä pitää, sanoo, ja reppua jo kaapista selkäänsä hamuaa. "Kokeilenpa", se sanoo, "jos neljäkolmatta korttelia Keravalla pantua ohrajuomaa seljässäni kantaa saattaisin."

Ulos menee ukko, kulkee, köpöttelee tyhjä reppu seljässään. Tiellä on vitilunta vajaan tuuman vahvuudelta. Ukko hyräilee laulua, jossa kerrotaan tanskalaisesta talonpojasta, joka lähti olutta ostelemaan. Tanskassa on ukko kerran käynyt. Matkan ensimmäinen lentokone lähtee Suomesta kentältä, jonka parkkipaikkaa koristaa jalustalle asennettu neuvostovalmisteinen hävittäjä, ja kolmas - matkan viimeinen kone - laskeutuu kentälle, jonka parkkipaikkaa koristaa jalustalle asennettu yhdysvaltalaisvalmisteinen hävittäjä.

Tanskassa Jyllannin rannalla hiekka narskuu hampaissa. Illanvietossa suomalais-norjalais-ruotsalais-tanskalaistunnelmissa pianosta ukko löytää ruotsalaisten kanssa yhteisiä säveliä, osa norjalaisista on kannettu jo pois.

Kaupankäynti sujuu hyvin, kortti toimii, ja neljäkolmatta korttelia ohrajuomaa reppuun hyvin paketissa mahtuu. Ukolla on muitakin suunnitelmia. Ensiksi se lähtee sekatavarakauppaan, jonka nimi muistuttaa suurta tavarataloa, mutta josta on jätetty tavallisen kansalaisen ääntämyksen helpottamiseksi suhukerake alusta ja ulkomaan kielen mukainen toinen kerake, josta ei tiedä, pitäisikö se ääntää ässänä vai koona, pois.

Sekatavarakaupassa ukko kysyy, onko niitä kellokytkimiä tullut, joita luvattiin ulkokäyttöön kaksi vitosella. Ei ole tullut, asiakas poistuu.

Pieni matka on siirtyä kirjastoon. Ukko istuutuu tietokoneen eteen. Neljäkolmatta korttelia olutta selkärepussa vaikeuttaa asettautumista, mutta näytöltä selviää, että Jukka Tarkan "Karhun kainalossa"-kirja on lainassa ja palautuu vasta yksitoista päivää itsenäisyyspäivän jälkeen. Ukkoa harmittaa, kun ei napannut kirjaa edellisellä käynnillä, kun se oli näytteillä. Silloin sitä tuli selattua, ja semmoinen kohta avautui, jossa Paasikiven Jussia v***tti, kun olivat myöntäneet Leninin kunniamerkin. Ukko tilaa sitten Ilkka Kuusiston "Sävelten siivilän".

Kuusistot ja Koivistot tahtovat meediassa mennä helposti sekaisin, varsinkin Maunot ja Ilkat. Ukko on jo niin vanha, että muistaa, kuinka näköradion kuuluttaja kertoi Mauno Koiviston laulavan. Tirskahdushan siinä sitten kuuluttajattarelta pääsi, eikä siinä mitään, voisihan se Ilkka Kuusistokin johtaa eläintarhaa siinä missä oopperaakin.

25.11.2012

Kaisan kalja(ma)t

Kuten muistamme, Kaisan, Katrin ja kaikkien muiden samankaltaisten nimijohdannaisten päivä on vanhan kansan viisauksissa määritelty livettävän kelin päiväksi. Tänään ainakin Savonmaalla liukkaus puuttuu, mutta pimeää ja märkää on sen sijaan ihan omiksi tarpeiksi.

Mehr Licht! huudahti jo von Goethen Jussi aikoinaan Saksassa ja Kekkosen Urho myös siellä myöhemmin. Ensimmäinen lie tarkoittanut Licht-sanalla järkeä, Kekkonen taas ainakin ulkonaisesti ihan konkretiaa päivällispuheessaan.

Pimeyden voimien torjumiseksi ripustelin pari päivää sitten talon nurkalle valoja. Viritelmä koostuu 40:stä pienestä hehkulampusta, jotka suureksi hämmästyksekseni syttyivät kaikki, kun olin vetänyt ne kellarin oven päältä viereiseen vaahteraan. Sisällä kokeillessa oli 10 sammuksissa. Nypin kaikki pimeät irti ja kokeilin vuorotellen toimivan lampun kantaan. Kaikki olivat ehjiä, mutta eivät suostuneet palamaan omilla paikoillaan vasta kun ulkona.

Toinen puolikas valoshowsta käsittää 40 lediä. Molemmat köynnökset on kytketty yhteiseen muuntajaan, johon kellokoneisto syöttää virtaa klo 15-9.  Päivän lyhetessä aikaa pidennetään, kunnes taas kevään koittaessa säädetään toisinpäin.

Kuvan oikean puoliskon alareunassa risukon takaa näkyy ohikulkevan auton perävalot.

Kuvan valotusaika 10 sek, ISO 250, polttoväli 23mm (+2xdigizoom), aukko f/11. Käsitelty GIMP 2-ohjelmalla.

22.11.2012

J-tape


Musiikin säestämissä kuvissa esiintyy enkeli, joka on istunut jo puolitoista vuotta viemärin tarkastus- ja ilmastointiaukon paikkaa osoittavan tangon päässä.

Kuten laajalti lie tunnettu, teippiä, jolla sen kiinnitys on varmistettu, kutsutaan jeesusteipiksi. Miksaajat, roudarit, käytettyjen autojen myyjät ja useat muut ammattikunnat tietävät sen pelastavat ominaisuudet.

Kolme vuotta sitten, marraskuun lopun perjantaina oli kirkossamme Kari Tapion konsertti. Paikallisen tuottajan ominaisuudessa kävin kiinnittämässä opasteita sivuoviin - käynti sisään vain pääovesta. Naulata ei voinut Lutheruksen tyyliin, no, olihan minulla j-teippiä. Sepä ei kirkon oveen tarttunutkaan, maali oli himmeää ja hiukan kalkkisen tuntuista. Karvaan kalkin ratkaisin kuitenkin jollakin lailla, kansa tuli sisään sieltä mistä pitikin, eihän toki lukituista ovista olisi päässytkään.

Saatoin sanoa kirkkoherralle, että jeesusteippi ei tartu kirkon oveen, tai sitten en.

Huomenna perjantaina perinteisessä konsertissa esiintyvät Tomi Metsäketo ja Jouni Somero. Sopimus tehtiin tämän vuoden alussa, mutta nyt vain osallistun kuulijana, en teippaa.

Enkelin taustamusiikkia soittaa Kontakt-duo huiluin ja harpuin.

14.11.2012

Mitalipäivä

Vietämme parhaillaan, mikäli mediaa on uskominen, ajatteluviikkoa, ja miksi emme uskoisi - mikäs siinä, vietetään vain. Ainahan on hyvä ajatella, ettei aivan ajattelemattomuuksiin sortuisi sanoissa ja teoissa.

Viikko huipentuu ensi perjantaiseen mitalipäivään. Silloin maamme metropolien toreilla, kirjastoissa ja muissa soveliaissa julkisissa paikoissa on jaossa erilaisia mitaleja/leita, joita voi sitten jakaa ihmisille, jotka ovat sen jakajan mielestä ansainneet.

Mikäli et asu metropolissa, kuten esim. Helsingissä, Lahdessa tai Jyväskylässä, voit askarrella mitalin itse. Noudatin eilen iltapuhteella neuvoa, ja sain aikaan kuvan esittämän jalkaväen ristin. Koska omat sotilaskunniamerkkini jäivät aikanaan niin sanotusti varusvarastolle, aion luovuttaa sen perjantaina itselleni.

Palvelukseenastumislääkärintarkastuksessa lääkäri katsoi jalkojani ja kysyi, pystynkö niillä kävelemään. Vastasin myöntävästi - olen myöhemmin miettinyt, mitä kielteisestä vastauksesta olisi seurannut.

13.11.2012

Maanisiä ja äitikin

Edellisessä jutussani lupasin palata asiaan presidenttipelin merkeissä. Kaikkihan sai alkunsa siitä,kun sain kutsun tulla esittämään viihdettä seurakunnan ja kunnan yhteiseen tilaisuuteen. Kyse oli vuonna 1949 syntyneiden yhteisestä juhlasta, jossa annettiin ymmärtää, että ette te enää niin kovin nuoria ole, jos ette järin vanhojakaan. Yhteiskunta kaipaa vireitä vanhuksia hoitamaan viidennen kolonnan vai oliko se nyt kolmannen sektorin asioita.

Kuten mainitsin, olin edellisvuonna antanut tilaisuudesta ystävällismielistä palautetta, ja ohjelman suunnittelijat sitten ottivat yhteyttä. Musiikin, jota soittokunnan toiseksi pienin kokoonpano esitti, lisäksi oli Suomen Tasavallan presidentteihin liittyvä tietokilpailu. Pisteitä ei jaettu, ja oikeat vastaukset selvitettiin pienen miettimis- ja keskustelutauon jälkeen hyvässä Ystävyydessä, Yhteistyössä ja Avunannossa.

Tehtävänä oli arvata, kuka Suomen yhdestätoista presidentistä (Relander kuoli jo 58-vuotiaana) oli täyttänyt 63 vuotta sinä vuonna kun:

1. Petrograd nimettiin Leningradiksi
Adolf Hitler tuomittiin vallankaappausyrityksestä viiden vuoden vankeuteen
Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi ilmestyi

2. Pieksämä erotettiin Pieksämäen kunnasta itsenäiseksi kauppalaksi.
Ilmalaiva Graf Zeppelin vieraili Helsingissä.
Neil Armstrong, Sean Connery ja Jorma Panula syntyivät.

3. Suomesta tuli Volvon ensimmäinen vientimaa
Coca-Cola saapui Eurooppaan Amsterdamin olympialaisten aikana.
Kalevi "Häkä" Häkkinen, Shirley Temple ja Hosni Mubarak syntyivät.

4. Ensimmäinen nykyaikainen havainto Loch Nessin hirviöstä.
Haagin kansainvälinen tuomioistuin päätti Grönlannin kuuluvan Tanskalle ja tuomitsi Norjan maihinnousut.
Ratsuväenkenraali C. G. E. Mannerheim nimitettiin sotamarsalkaksi.

5. Edvard VIII ilmoitti pääministerille aikovansa naida Wallis Simpsonin.
Solmittiin Italian ja Saksan ystävyyssopimus, ”Rooman-Berliinin akseli”.
Niilo Rauhala, Sulo Aittoniemi ja Yves Saint-Laurent syntyivät.

6. Elisabet II nousi Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningattareksi.
Pohjoismaiden välinen passivapaus astui voimaan.
Aulis Rytkösestä tulee ensimmäinen suomalainen ammattijalkapalloilija.

7. Jugoslavia julistettiin sosialistiseksi tasavallaksi ja Josip Broz Tito sen elinikäiseksi presidentiksi.
Yleisradio aloitti Sävelradion.
Orjuus julistettiin laittomaksi Saudi-Arabiassa.

8. Alajärvi, Jämsänkoski, Kannus, Kauhava, Keuruu, Kuhmo, Laitila, Orivesi, Saarijärvi ja Ähtäri muuttuivat kaupungeiksi.
Martti Vainio vapautettiin elinikäisestä kilpailukiellosta.
Keskustapuolue valitsi ulkoministeri Paavo Väyrysen presidenttiehdokkaakseen

9. Vladimir Putin valittiin Venäjän presidentiksi.
Helsingin ja Tallinnan välillä 20 vuotta liikennöinyt autolautta Georg Ots teki viimeisen matkansa.
Jääkiekkoilija Teemu Selänne tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta lähes 260 000 markan sakkoihin

10. Maailman väkiluku ylitti 6,5 miljardia
Suomen Lordi voitti Kreikan Ateenassa pidetyt Eurovision laulukilpailut.
Nobelin kirjallisuuspalkinnon sai Orhan Pamuk


11. Viro otti käyttöön euron
Suomalaiset urheilutoimittajat valitsivat suunnistaja Minna Kaupin vuoden 2010 parhaaksi suomalaisurheilijaksi.
Miinalaiva Pohjanmaa pysäytti merirosvojen tukialukseksi epäillyn aluksen ampumalla sen eteen useita varoituslaukauksia Arabianmerellä.


 

12.11.2012

Päiväkirjanomaisia merkintöjä viime viikonlopusta

Pe 9.11.2012

Vanhempi lapsi tuli viikonlopuksi käymään. Nykyajan liikennemeininki kummastuttaa, sillä pikavuorolippu Jyväskylästä Varkauteen maksoi vain 5 (viisi) euroa. Kysyn niinkuin ne Stradivariuksia polttavat rikkaat deoksiribonukleiinihapon lyhenteellä markkinoidussa (sorruin tässä omaan näppäryyteeni; Saunalahti se on, eikä DNA) teleoperaattorimainoksessa, että onko tuo joku hinta. Matka oli tosin pitänyt varata etukäteen netistä. Meidän auto raavittiin lumesta ja jäästä Varkauden-matkaa varten. Polttoaineenkulutus 50 km:n edestakaiselle noutoreissulle maantie- ja kaupunkiajoineen oli n. 3,5 litraa, hinta n. 6 (kuusi) euroa.

La 10.11.2012

Olimme soittokunnan keikalla kunnan ja seurakunnan järjestämässä 63-vuotiaiden syntymäpäiväjuhlassa. Puhallinorkesteri esiintyi toiseksi pienimmässä kokoonpanossa, huilu ja klarinetti.

Kun olin itse juhlakaluna viime vuonna, tulin antaneeksi ystävällistä palautetta järjestäjille ohjelmasta. Siitä seurauksena sain kutsun tulla esiintymään tänä vuonna. Näin se joskus käy. Soitimme mm. Beatlesin kappaleen, joka nimensä puolesta vastaa nykytilaani ja juhlittavia ensi vuonna. Lisäksi laadin tietokilpailumonisteen, jossa kysyttiin kuka Suomen presidenteistä on ollut 63-vuotias, kun tiettyjä lueteltuja asioita on tapahtunut. Vuosia ja kysymyksiä oli yksitoista, koska Relander - jolla on muuten katu Varkaudessa - kuoli jo 58 vuoden ikäisenä. Palaan kilpailuun myöhemmin.

Illalla televiisiossa sekä YLE-leaks, että Uutisvuoto käsittelivät kaivostoimintaa Kainuussa. Ei voi mitään, Stan Saanila totesi.

Su 11.11.2012

Vanhempi lapsi lähti Ylläkselle. Hänet otti kyytiinsä tuttavapariskunta, joka työskentelee siellä teeveestä tuttujen Sampon ja Jounin kylässä. Muutaman päivän oleskelun jälkeen paluumatka Jyväskylään tapahtuu bussilla, vaihto Oulussa, hinta - no pari kolme kymppiä netistä varattuna, pitkälti toista sataa ovelta...

Katsoin kolme ohjelmaa näköradiosta, tai oikeastaan viisi, jos Tanssii Tätien Kanssa ja BB-jööteri lasketaan.

Nuo kolme kertoivat H-alkuisista miehistä: - Hitler, Adolf, valtakunnankansleri, Hynninen, Jorma, baritoni ja Häyhä, Simo, tarkka-ampuja.

Näistä yhden olen tuntenut kolmekymmentä vuotta, ja useita yhteisesiintymisiä edellä mainitun soittokunnan kanssa on ollut. Maarit Tastulan haastattelussa hän kertoi ajatuksiaan ja tunteitaan kipeistä asioista liittyen tänä vuonna ilmestyneeseen Pekka Hakon kirjoittamaan kirjaan. Muutamasta myötähäpeää herättävästä hölmöstä kysymyksestä huolimatta tyyliin: "Miltä sinusta tuntui, kun kuulit, että pojallasi on Aids?" keskustelu sujui hyvin. On väärin ottaa uskonto ihmisten vallankäytön välineeksi, oli mielestäni palaverin perimmäinen viesti.

Mitä taas valtakunnankanslerin viimeisiin vaiheisiin tulee, Fox-kanava todisti usean todistajan voimin, että hän ei paennut sukellusveneellä Argentiinaan, eikä piileskellyt länsivaltojen suojissa Stalinin epäilyistä huolimatta. Kultahampaat ja kallonpalakin esiteltiin. Voimme olla aivan rauhassa - aika ikämieshän hän toki jo nykyään jo olisi ja aika seniili,kun kädet vapisivat jo pahasti bunkkerissakin. Puna-armeijan sotilaat kuljettivat ohjelman mukaan hänen puutarhasta löytyneitä jäännöksiään ammuslaatikossa, jonka hautasivat ja kaivoivat esille ainakin kahdeksan kertaa toiselle paikkakunnalle siirtyessään, kunnes polttivat ja heittivät tuhkan jokeen.

Kolmas hoolla alkava, tarkka-ampuja Simo Häyhä, nitisti tilastoista riippuen 200-500 vihollista pystykorvakiväärillä Talvisodan aikana.

Kun 1960-luvun lopulla olin Valtion Poikaleirillä silloisen Mikkelin läänin pääkaupungissa, ei tarkka-ampujista puhuttu halaistua sanaa. Palvelin toki kranaatinheitinkomppaniassa, ja pääaseen tulivoima kohdistui laajempiin joukkoihin kuin yksittäisiin sotilaisiin. Myöskään ei missään koulutuksen vaiheessa puhuttu, että asutuskeskuksissakin voitaisiin sotia. Aina oltiin korvessa, ryteikössä, suolla tai muuten epämiellyttävässä maastossa ja kuunneltiin mistä päin vihollisen "molotusta" (kouluttajaylikersantin käyttämä termi) alkaisi kuulua.

Kunnallisen työurani aikana jouduin kerran pistäytymään Kontiorannassa, jossa kunnalla on ns. kummikomppania. Kotiutusjuhlasta oli kyse. Koska olin hyvissä ajoin paikalla, sain nähdä henkilökunnan tiloissa opetusfilmin kaupunkisodankäynnistä. Siinä jääkärit kiipesivät kerrostalon ikkunasta sisään, pistivät moottorisahalla asunnon väliseiniä sileäksi ja työnsivät kirjahyllyn ikkunan eteen suojaksi. Onneksi hyllyssä oli kirjoja, eikä pelkkiä hiihtopalkintoja tai tyhjiä Kanarian-pulloja.

Nykyiset tarkka-ampujat toimivat kahdestaan toisin kuin белая смерть. Toinen tähystää kaukoputkella ja suosittelee kohteet kaulusnappien mukaan...

Tanssiohjelmasta vielä sen verran, että jos liikunnasta ei piittaa,kannattaa ainakin kuunnella erinomaisesti sovitettua ja esitettyä musiikkia. Eilen bändi soitti ja lauloi sikermän 60-lukua, ja Beatlesillahan se alkoi, kuten meidänkin osuutemme synttärijuhlissa. Toisella kitaristilla oli vielä merkkiuskollisesti Rickenbacker.    

7.11.2012

Bra sil - hyvää silliä

Brasilialaisen säveltäjä Ary Barroson syntymäpäivän (7.11.1903) kunniaksi yllä oleva opetus- ja matkailuelokuva. Samba "Brasilian vesivärit" - tai lyhyesti "Brasil", josta on sittemmin muokattu suomalaisten jatsi- ja muun renkutusmusiikin soittajien slangiin otsikossa oleva nimi. Toisenkin säveltäjän, Z. Abreun, tunnettu biisi filmissä myös kuullaan ja nähdään. Saa nähdä, antavatko Disneyn miehet tämän olla nähtävillä netissä.

6.11.2012

Heja!

Heja, alla! I dag firar vi Svenska Dagen också här i Östra-Finland. Man kan se blåkorsflaggor våga i polar att minns om vårt språkminoritet.

Jag firade festdagen med en promenad till ISLAB-laboratoriet och tillbaka, tillsammans två kilometer. Is i början av ordet menar inte fast substans av vatten, utan det är förkortningen för "Itä-Suomi." På svenska alltså ÖFLAB. I väntsalen, var jag var den ända patienten, fick jag nummer 77, som den äkta rikssvensktalare uttalar "huttihuu", med mycket smala h-konsonanter. Jag hade inte tid att utöva det tillräckligt, då de kallade mig in och sköterskan tog blodprovet för kaliumvärde. Jag har njutit blodtryckmedicin över tjugo år, och senaste gång på läkarmottagning skrev doktorn mig kaliumtabletter, och nu ska man se hur de verkar.

För att jag själv kunde förstå, vad som jag har skrivit, får Gustaf Emil Googleheim översätta den på finska:


Ruotsin päivä täällä Itä-Suomessa. Yksi voi nähdä blåkorsflaggor rohkeutta napa muistaa meidän kielivähemmistönä.

Olen vietetään juhlaa päivän kävelymatka ISLAB laboratorioon ja takaisin pitkin kaksi kilometriä. On sanan alussa ei tarkoita kiinteää vettä, mutta tämä on lyhennys sanoista "Itä-Suomi." Ruotsin sanat ÖFLAB. Odotushuoneessa, jossa olin ainoa potilas, olin numero 77, koska todellinen kansallinen ruotsinkielisille ääntää "huttihuu", hyvin kapea h. konsonantit. Minulla ei ollut aikaa harjoitella tarpeeksi, he kutsui minua ja sairaanhoitaja otti verikoe kalium. Olen nauttinut verenpaine lääkitystä yli kaksikymmentä vuotta, ja viimeisen kerran leikkauksen lääkäri kirjoitti minulle kaliumia tablettia, ja nyt sinun pitäisi nähdä miten ne toimivat.


Och sedan lite kultur:

Professor August Ahlqvist, som kämpade till förmån för finska språket (och mot Alexis Stenvalls Sju bröder) verkar också vara Sveriges vän. Här är hans dikt "Valtiollista" från samlingen "Säkeniä" - aktuellt?


Ja sitten vähän kulttuuria:

Professori August Ahlqvist, joka taisteli puolesta Suomen kielen (ja vastaan ​​Alexis Stenvalls Seven Brothers) näyttää myös olevan Ruotsin ystävä. Tässä on hänen runo "Valtiollista" kokoelmasta "Säkeniä" - tähän mennessä?


Valtiollista.

(v. 1865.)

"Äl' usko Ruotsalaista,
Sä, suora Suomen mies;
Hän viekastaa ja pettää,
Vaikk' ystävyksiä on;
Hän kielen sulta sorti,
Ol' sortaa mielenkin;
Äl' usko Ruotsalaista
Sä, suora Suomen mies!"

Kyykäärmehet näin kuiskaa
Nyt Suomen korvahan;
Min sadat vuodet liitti,
Sen syövät irralleen. —
Pois, väärät viettelijät!
Ei käy se koskaan niin!
Niin Suomen mies ei luovu
Vanhasta veljestään.

Ne on kuin kuus' ja koivu,
Jotk' yhteen kasvoivat:
Yks' tähti yltä tuikkaa,
Yks' juurten all' on maa;
Jos koivun lehvät liehaa,
Vaan kuusen humajaa,
Niin äänensä omansa
Se kuuluu kummaltai.

Yks' Kaarle meitä johti,
Yks' Kusta kumpaakin,
Yhteinen Lützin kenttä
Ja Narvan tanner on;
Ain yhdet virrat verta
Ne huuhtoi kummankin,
Ja vierekkäinpä viertiin
Pultavan hautaankin!

Niin miksi meidän kiistää
Vieraita syitä vaan!
Ei kiistä kaksi virtaa
Ves'jaosta alkaneet,
Kut kumpikin on lapset
Tään yhden lähtenen,
Vaikk' onkin äyräät toisin,
Tie toinen kummallai.

Jos Suomen kieli sortuis
Ja kansa hukkuis pois,
Ei Ruotsi rangaistusta
Ja syytä siitä sais;
Syy ois se Suomalaisten,
Jotk' itse torkkuvat,
Tai turhin syin ja mielin
Yks' toistaan sortavat.

Siis, veikko Ruotsalainen,
Sä, vanha ystävä,
Pois kiista keskeämme!
Ja liitto lyökämme:
Jos sulta taikka meiltä
Katoisi ystävyys,
Niin silloin sydämemme
Rinnasta ratketkoon!

5.11.2012

Primera, peruskoulu ja Prokofjev

Autoni asiakirjakansiota tutkiessani panin merkille, että aika on tullut viedä se lakimääräiseen vuosikatsastukseen. Mikäpäs siinä, aloitin operaation pudistelemalla matot kuivista lehdistä. Kumisten mattojen alla huovalla päällystetyllä lattialla oli kiviä ja hiekkaa, joista sain suurimman osan heiteltyä pois. Kauppakuitteja ja rypistettyjä talouspaperitolloja löytyi myös, sekä kaksi vajaata tulitikkulaatikkoa. Arvelin tämän puhdistusoperaation riittävän nykyajan katsastusmiehelle. Varhaisemmassa historiassa olisi pitänyt varmaan olla tarkempi. Jätin myös navigaattorin kiinni tuulilasiin. Käytän sitä jatkuvasti, koska siitä on mukavampi katsoa nopeutta kuin hölmösti keskellä kojelautaa sijaitsevasta mittarista, ja sitä paitsi se näyttää tarkemmin, ja eihän sitä tässä iässä koskaan tiedä milloin demis (ei Roussos) iskee, eikä sitä muista missä mennään.

Seuraavaksi katsoin valot, kaikki näkyivät toimivan, myös vasen takavilkku, jonka johto on pahalla mutkalla takalampun takana, ja joka ajoittain jää toimimatta. Vanha vitsihän kertoo pankinjohtaja AK:sta, jonka autonkuljettaja pyysi katsomaan suuntavalojen toimintaa: - Toimii, ei toimi, toimii, ei toimi, oli raportti. Tämä takavilkku täytyy silloin tällöin avata ja väännellä johtoa parempaan asentoon.

Menomatkalla lähikaupungin yhdelle kolmesta katsastustoimipisteestä radiossa kerrottiin peruskoulun alkuvaiheista. Entinen oppikoulunopettajani, joka sittemmin oli päätynyt toisen koulun rehtoriksi, kertoili muistojaan. Opetussuunnitelman ja kirjojen puute olivat hänen mielestään suurimmat epäkohdat uuden koulumuodon alkuvaiheessa. Keskustelussa kävi ilmi myös, että hulinointi tunnilla lisääntyi, kun joistakin opettajista tuli viihdyttäjiä.

Vettä tuli taivaalta tuulilasille muutama pisara, ja panin pyyhkijät heilumaan. Kokeilin sitten pissapoikaa, ja sieltä ei tullut mitään. No, vesi on lopussa, ja katsastusaseman lähellä on kaupungin niminen portti, josta saa ilmaista vettä. Ajoin sinne ja avasin konepellin. Näin, että pissasäiliön kansi on poissa. Niinhän se on ollut jo kauan aikaa. Se tarttui kerran konepellin pehmustukseen ja häipyi sitten teille tietymättömille. Säiliöön voi kaataa vettä ilman tulppaakin, itse asiassa se on helpompaa.

Kaadoin tötteröön puoli kannullista vettä, en laittanut täyteen, koska tulevien viikkojen säätila voi vaatia veden sekaan alkoholipitoista nestettä. Laitoin virran päälle ja ruiskautin. Toisesta suuttimesta tuli pieni tippa vaahtoa, toisesta ei mitään. Lisäsin vettä ja kokeilin uudestaan. Nyt ei tullut vaahtoakaan. Runsas suihkaus tuli takaikkunaan, kun testasin sitä toimintoa. Tuullasiin ei mitään. Avasin konepellin uudestaan ja tutkin suuttimia. Ne on asennettu konepellin takareunan alle, ja niiden ja tuulilasin välisessä syvennyksessä oli lehtikuusen neulasia, joita pihapuustamme syksyisin varisee niin, että auto on joskus kuin kevyesti aavikkosotaa varten naamioitu. Pyyhkijöiden kumien alle joutuessaan ne nostavat niitä sen verran lasista irti, että ikkunaan jää kaarevia vesiraitoja.

Muistin, että kerran aikaisemmin kakkosautomme Honda Civic oli narahtanut katsastuksessa pissapojasta. Silloin oli vesi jäässä. Muutakin vikaa listalla taisi olla.

Mietin, jätänkö väliin, vai menenkö arvuuttamaan. Voi olla, että muutakin löytyy. Ongelma oli myös, mitä sanon katsastusmiehelle, jos hän mainitsee asiasta.
a) - Säiliö on varmaan tyhjä, tyhjeni tulomatkalla, kotona toimi.
b) - Kyllä siellä vettä on, Varkauden Portissa täytin ja se toimi, ehkä jäätyi tässä 300 metrin matkalla.

Menin sitten kuitenkin. Toimistorouva veloitti 77 euroa, koska pakokauhumittausta ei oltu tehty etukäteen. Maksoin, ja rouva kehoitti nauttimaan kahvia termoksesta pahvimukin avulla. Kaadoin sekaan rasvatonta hylamaitoa, sokeria en käytä.

Kävin kahvimukin kanssa ulkona tutkimassa pesimen suutinreikiä, ja sain idean. Menin sisälle ja kysyin, olisiko rouvalla lainata nuppineulaa. Arvelin, että konttorirouvilla saattaa olla pöytälaatikossa kaikenlaisia tarvikkeita. Sain kieltävän vastauksen ja alistuin osaani.

Jonotusta hidastutti kirkkaankeltainen ympäriinsä puoliväliin kylkiä ruostunut Opel Kadett, jota tutkittiin tavallista hartaammin. Vihdoin Primera ajettiin sisälle ja menin viereen kuuntelemaan, mikä on meininki. Jarrut toimivat erittäin täsmällisesti, samoin iskarit ravistuskoneessa, kaikki valot paloivat tarvittaessa, jopa rekkarilamput, joiden vuoksi jouduin viime vuonna näyttämään niitä uudelleen. Auton vikamuistikin oli tyhjä.

Konepelti avattiin, ja katsastusmies huomautti lasinpesusäiliön kannen puuttuvan. Kerroin sen tarttuneen kerran konepellin pehmusteeseen ja häipyneen sitten teille tietymättömille. Mies arveli tuommoisen pienen muovilätkän maksavan merkkiliikkeessä julmetusti, jonka jälkeen totesimme tilalle sopivia purkin kansia löytyvän.  Pissapoikaongelma kuittaantui tähän, sillä noston ja alustan kopeloinnin jälkeen todettiin kulkupelin olevan hyvässä kunnossa, ja toivotettiin tervetulleeksi taas vuoden päästä.

Ajelin kotiin tyytyväisenä ja kuuntelin radiosta Sergei Prokofjevin viidettä sinfoniaa. Kuukaudessa se oli sävelletty Neuvostoliiton säveltäjälle takaamissa rauhoitetuissa olosuhteissa vuonna 1944.

Venäläisestä Wikistä suomeksi kääntänyt Josif Googleniovitsh:

Ensimmäinen liike sinfonian on kirjoitettu sonaattimuotoon. Se nähdään laaja eeppinen määritellään verkkaiseen käyttöönoton musiikkia, virtaa kuin sankarillinen kappaleen ja perustuvat tekniikat useiden toistuminen temaattista materiaalia.Toisessa ja kolmannessa osassa injektoidaan suoraan maailmaan dramaattisia toimia, soveltamisala silmiinpistävin kontrasteja, napa opposition kuvia.Toinen osa - Scherzo - kirjoitettu monimutkainen kolmiosaisen lomakkeen ja perustuu jyrkästi rytmisesti impulsiivisuuden teema kuulostaa dramaattiselta, ja joskus uhkaavia tai outoa musiikkia kiehtovan melodista ja kevyt. Inspired kolmanneksi täynnä syvää tragedia, kuulostaa intohimoinen ilmaus kärsivien joka kohtasi tutkimuksissa. Se erottuu emotionaalista rikkautta ja valtaa orkesterin inkarnaatio. Sinfonia päättyy voitonriemuinen Apotheosis, vakuutus valon ja elämäniloa. Yhdistää eleganssia ja helppous finaalissa vahva mittakaavassa ja monumentaalisuutta.

3.11.2012

Italian poikia

Benvenuto Cellini ja Vincenzo Bellini syntyivät 3. marraskuuta, edellinen vuonna 1500 ja jälkimmäinen 301 vuotta myöhemmin. Alla näyte kummankin taidoista. Kirjoitin pari juttua sitten tattaripuurosta, josta tulee oikein hyvää, kun siihen laittaa tarpeeksi suolaa ja voita. Vielä parempaa siitä varmaan tulisi, jos puurolautasen vieressä olisi kuvan esittämä Ranskan-kauden suola-astia, design by B. Cellini.

Kuvatekstin linkki ohjaa sivulle, jolla olevan tekstin on kääntänyt suomeksi Silvio Googlesconi:

Ranskan kausi kuuluu myös kuuluisa suola kellarissa kulta Francis I, Ranskan kuningas, nyt Kunsthistorisches Museum Wienissä, todellinen "taulukko muistomerkki", kuten on määritelty ja tulla alas meille lähes ihmeellisesti, onneksi säästyi täydeltä tuholta Toisin kuin monet tuotteet dell'orificeria. Luvut, jotka koristavat suolaa lepää pohja soikea, eebenpuu, missä he istuvat, aggrontate, kaksi lukua kultaa Neptune, joka henkilöityy meri ja maa, ehkä Gea tai nymfi.Asema kahden divintià on sellainen, että suuret jalat ristissä, tai pikemminkin saman Cellini: "s'intramettevano jalat niin tiettyjen alojen kuin se tulee meren alla maan, ja maa alla että meren."

Suolakuppi varastettiin Wienin Taidehistoriallisesta Museosta vuonna 2003, mutta se löytyi ja saatiin takaisin kolme vuotta myöhemmin.

http://www.scultura-italiana.com/Biografie/Cellini.htm


Toisena visuaalisena ja auditiivisena kohteena on Vincenzon Norma-oopperan aaria "Casta diva", eli "Heittäkää diivaa"
Tällä kertaa sen esittää reikälevy. Bellini ehti lyhyen elämänsä aikana säveltää useita oopperoita, jotka edustavat italialaista romantiikkaa parhaimmillaan.

2.11.2012

Hernettä ja katkaa

Tänään tattaripuuron lisäksi olen nauttinut myös salaattia, joka muodostui katkaravuista, salaatinlehdistä, päärynöistä, kananmunista ja herneistä, kostukkeena sitruunamehua. Kuvassa lautasen ja ruoka-annoksen lopun lisäksi on myös Ab Hackman Oy:n valmistama Savonia-haarukka. Saksalainen muotoilija Adolf Babel suunnitteli sen aikoinaan. Nykyään Keski-Euroopassa suomalaisia ruokailuvälineitä pidetään liian pieninä EU:laiseen suuhun.

Meidän pitäjän ihmiset kun sattuvat ravintolaan, kääntelevät aterimet salavihkaa ympäri etsien leimoja tuotantopaikasta...

Lukijakyselynä tiedustelen, millä haarukan piikillä on luontevinta mielestänne poimia yksi herne kerrallaan lautaselta. Reunimmaisilla - vasen vai oikea - jommalla kummalla keskimmäisistä, vaiko varmuuden vuoksi useammalla yhtä aikaa?

Turkki ja Tattari

Olen tänään taistellut turkkia ja tattaria vastaan, kuten kohta taas ajankohtaisessa musikaalissa sanotaan. Jos tarkkoja ollaan, turkkia vastaan en, mutta tattarin olen kohdannut kahdella rintamalla.

Ruokakaapista löytyi paketti tattarihiutaleita, joita on ostettu joskus erään perheenjäsenen keliakiaepäilyjen vuoksi. Kiehautin niistä aamupuuron, ja hyvälle maistui, kun laittoi pöperöön runsaasti suolaa ja voita.

Toinen tattaririntama oli ulkona kuvan esittämässä paikassa. Siinä kukoistaa kesäisin juhannustatar, mutta kuten monilla muillakin kukoistavilla, sillä on aikansa. Napsin oksasaksilla varret poikki, ja pehkon seasta paljastui pakituslippu. Se muodostuu muovisesta sähköputkesta, jonka sisään on työnnetty Honda Civicin teleskooppiradioantenni. Radioteleskoopin kanssa sillä ei ole hienosta yhdyssanasta huolimatta mitään tekemistä. Rakennelma on varustettu vielä hopeanvärisestä pehmustuspussista leikatulla merkkiviirillä ja säädetty niin, että se näkyy auton takaikkunasta peruutettaessa, kun muoviputki kopsahtaa takapuskuriin.

Kuten kuvasta näkyy, nämäkään eivät olleet vielä pysyviä lumia. Ehkä Nolian Lumia on pysyvämpää laatua.

1.11.2012

Marraskuuta

Taas on yksi kuukausi vierähtänyt pois niskoiltamme. Jouluun on enää runsaat 50 päivää aikaa, pikkujouluihin vielä vähemmän.

Synkän marraskuun kunniaksi Kontakt-kvartetti esittää synkeän ja alakuloisen sekä kirpaisevan ja riipaisevan lyhyen teoksen. Joku noista soittajista lienee sen säveltänyt, tosin kukaan ei tohdi tunnustaa.

Pianossa on mustia ja valkeita koskettimia. Kun niitä lasketaan vaikkapa avaimenreikäceestä vasemmalle tai oikealle yhteensä kaksitoista kappaletta, saadaan kaikki, mitä länsimainen musiikki pystyy nuotin niminä tarjoamaan. Leif Segerstam tosin kertoi kerran näköradiossa, että mieli tekisi jakaa tietty sointialue vaikkapa viiteen yhtäsuureen osaan, ja mikäpäs siinä, jakakoon vain, varmaan viulistina osaa sen soittaakin.

Dodekafoniaa - usein dodekakofoniaa - orjallisesti noudatettaessa, siis kaikki kaksitoista säveltä vuorotellen, tuottaa usein moniäänisyydessä yllättäviä sointuja. Marraskuun pimeään ja sulavan lumen sohjoon ne sopivat hyvin.  

29.10.2012

Säätiedotus

Säämetronomi lupasi eilen näköradiossa lumisadetta länsirannikolle. Paikkansa piti, tänne Soisalon saaren mantereesta erottavan virran länsirannalle tupsahti yöllä lunta noin puolen setvertin paksuudelta. Ilma on kirkastumassa ja pakkasta on -1,6 astetta Réamurin asteikolla.

Lähden lakaisemaan raput ja tekemään lumityöstrategianelikenttäanalyysin lumen uhkista, mahdollisuuksista, vahvuuksista ja heikkouksista. SWOT-analyysin lisäksi arvioinnin voi suorittaa myös WHAT!?-nelikentässä. (Weakness, Hostility, Abuse, Torture)

Lumicolaa on jo käytetty vaahteranlehtien toimittamiseen, joten se löytyy todennäköisesti suhteellisen helposti.

28.10.2012

Poliitikkojen kyykätystä

Öylössäpäivänä oli torilla ja kirkkopuistossa suuren urheilujuhlan tunkua. Kuva esittää vauhdikkaan puolueidenvälisen kyykkäkilpailun tiimellystä. Puolueettomana tarkkailijana olen rajannut siitä viskaajan pois. Varjo näkyy, kuten kuvaajasta ja katsojistakin.

Jos nykyajan poliittiset puhujat käyttäisivät julistuksessaan vertauskuvia saarnan tyyliin, he voisivat väräjävillää äänillä verrata kyykkää vaaleihin. Ruudusta lentäviä palikoita voitaisiin verrata niihin, joita kansa kirkkain katsein ja toivo, kotiinpaluu, työläisen ja yrittäjän asema, sote, euro ja muut olennaiset asiat mielessään äänestää valtuustoihin ja lautakuntiin etuaan valvomaan.

Asia voitaisiin tulkita myös niin, että ne mitään aikaansaamattomat korruptoituneet ja vain omaa etuaan valvoneet lentävät nyt ulos kuin kyykät neliöstä. Kyykkätermistön mukaan akan poistamisesta saa kaksi ja papista yhden pisteen.

Torilla oli kalakauppiaiden lisäksi kolme telttaa, joista sai makkaraa, kahvia ja mustikkapiirakkaa ilmaiseksi. Nämä edustivat ns. vanhoja suuria puolueita. Suoritin vertailevan tutkimuksen ja olin tyytyväinen, kun muut näkyivät uskovan voittoonsa niin, etteivät olleet virallisesti paikalla, mitä nyt kyykkäareenalla jakoivat flaijereita. Olin tyytyväinen, koska en olisi jaksanut syödä kolmea makkaraa enempää. Kaikille kerroin äänestäneeni jo ensimmäisenä ennakkopäivänä klo 9.15, joten en antanut makkaroiden vaikuttaa ratkaisuihini.

Ensimmäisellä teltalla ehdokas kertoi ongelmistaan hiehojen kanssa. Kaikki hänen kolmattakymmentä elikkoaan olivat joutuneet koko kesän viettämään sorkat upoksissa sateen pehmittämällä pellolla. Vasta viime päivinä kamara oli alkanut kantaa paremmin. Makkara oli kohtalaista, hieman suurempi kypsyysaste olisi parantanut pisteitä. Mausteeksi tarjottiin sinappia ja ketsuppia, joista tyydyin ensiksi mainittuun, kuten muissakin vertailukohteissa.

Punakankaisen teltan makkarat olivat hieman kypsempiä. Sielläkin ehdokas puhui sääoloista. Hän kertoi käyneensä viime vuoden syyskuussa puolukassa paidattomana. Tänä vuonna se ei onnistunut.

Kolmannen teltan edustajat kyselivät eläkeläisen elämän sujumisesta. Kerroin eläkeurani alun pääasiassa sujuneen sateelta suojautumisella ja lehtimiehen työllä vaahteranlehtien toimittamisessa pois nurmikolta. Makkara maistui samalle kuin muillakin puolueilla, harmi, kun en tullut kyselleeksi kunkin tuotebrandia, natriumglutamaatin määrää, liha/nahka-suhdetta ym. oleellisia asioita.


25.10.2012

Pientä kiusaa

Kirjoitin aiemmin tuoneeni mökiltä muutamia banaanilaatikollisia polttopuita Savon Voiman kiusalla sähkölaskun pienentämiseksi.

Tänään tein kiusaa paikallisille huoltoasemille vaihtamalla itse renkaat autoon. Talvirenkaita ei toki nyt vielä tarvita, varsinkaan kun autolla ei ajeta. Sää on aurinkoinen ja lumeton, lämpötila pari astetta positiivisella puolella Celsiuksen asteikolla.

Itse renkaanvaihtotyö sujui rutiinilla lähes jokavuotiseen malliin. Tuo linkitetyssä jutussa oleva kirves ei ollut nyt käytössä, vaan suurempi Fiskars. Varsinkin etupyörillä on joskus taipumus jumittua kiinni vanteen keskiaukon ympäristöstä, ja silloin on hyvä olla käsillä astalo, jolla huitaista vanteen reunaan. Koska en omista aluvanteita enkä pinnapyöriä, en tiedä, juuttuvatko ne yhtä helposti kuin nämä köyhien kiekot, ja uskaltaako niitä kirveellä lyödä. Nyt piti vasenta etupyörää kajauttaa pari kertaa.

Pinnapyöriä käytettiin vielä 1960-luvun brittiurheiluautoissa. MG:n, Jaguarin ja Aston Martinin renkaanvaihto sujui irroittamalla pyörän keskellä oleva siipimutterin tapainen. Työkaluna käytettiin lyijyvasaraa. Formula ykkösissä kakkara on kiinni myös yhdellä mutterilla ja irtoaa ja kiinnittyy huomattavasti nopeammin kuin tämänpäiväinen urakka kotipihalla, mutta Nissanissa ei istunutkaan Kimi eikä kukaan muukaan kaasua painamassa.

Pientä kiusaa yrittivät tehdä toisilleen myös keskustelijat eilisessä vaaliohjelmassa. Onneksi toiselta kanavalta tuli Hans Välimäki, joka kävi tekemässä sushia Berliinissä Robert Heleniuksen kotona. Muistaakseni Hans kiusasi aikoinaan kokkikilpailuohjelmassa jotakuta, joka oli erehtynyt käyttämään epäeettistä tonnikalaa ruoka-annoksessaan. Berliinin kalatorilta ostettu tonnikala ei näyttänyt olevan epäeettistä, koska se kelpasi hyvin sushiainekseksi. Sitä tarvittiin, koska nyrkkeilijä tarvitsee työskentelyään tukemaan proteiinia, ja päätä lyhempi Välimäki ei sitten kai halunnut vastustella...
 Mitä taas poliittisiin keskustelijoihin tulee, hieraisin silmiäni, kun näin tämän näköisen miehen pöydän takana istumassa. Tuohan oli se, joka roikkui kellon viisarista amerikkalaisessa elokuvassa.

21.10.2012

Jousimatto

Yllä muutama kuva syksyisestä Savosta. Kaksi ensimmäistä on otettu kuusi päivää sitten, jolloin kylä oli sumun peitossa iltapäivään saakka. Jälkimmäiset kuvat ovat tämän päivän näkymiä.

Säestyksenä Kontakt-jousiorkesteri harjoittelee C-duuriasteikon soittamista. Alkupää - kolme ensimmäistä tahtia - siitä on tarpeen esimerkiksi koulun joulujuhlassa, ellei kulttuuritasa-arvovaltuutettu ole sitä kieltänyt esittämästä.

Otsikon sana jousimatto tarkoittaa jousisoittimien äänen muodostamaa kokonaisuutta, jousipatjan kanssa sillä ei ole paljonkaan yhtäläisyyttä, koska patjan jouset ovat yleensä kierrejousia, kun taas jousisoittimien jouset ovat osaksi vain vähän kaarevia ja osaksi suoraa hevonhäntää.

Englannin kielessä, kuten muistamme, viulun jousi on bow, eli kaari, viulun kieli on string, joka voidaan kääntää myös sanaksi jousi. Asiaa tuntemattomat kääntäjät ovat joskus puhuneet pianon jousista.

20.10.2012

Puita ja puhaltimia

Heittelyvideon taustamusiikkina Kontakt-puupuhallinkvintetti soittaa kevyttä aiheeseen liittyvää. Erityisen mieliinpainuva on häikäilemätön modulaatio C-duurista f-molliin. Puupuhallinkvintettiin kuuluu viisi puhaltajaa, joista yleensä vain kolme soittavat pääasiallisesti puusta valmistettuja instrumentteja. Tässä kokonpanossa huilu on metallista, yleensä hopeasta tai kullasta valmistettu, ja yhtyeeseen kuuluu jostakin syystä myös käyrätorvi, joka ei ole puuta nähnytkään - puisia huiluja on toki olemassa.

Fagotti, joka hoitaa bassopuolen, on saanut nimensä samasta esineestä kuin muinoinen Italian fascistipuolue. Antiikin Rooman virkamiehillä oli turvahenkilöinä liktoreita, jotka kantoivat mukanaan risukimppua, josta pisti esiin kirveen terä. Se symbolisoi samaa kuin kaksi nollaa James Bondin tunnuksessa. Risukimppu oli nimeltään fasces, ja sen sitten Mussolini kavereineen otti logokseen mm. ilmavoimien koneisiin.

Englannin kieli ei tunne fagottia, vaan soitin on nimeltään bassoon, jota ei pidä sotkea pasuunaan, joka taas on trombone.

18.10.2012

Pöllö temppu

Sade lähestyy järven takaa. Se alkaa hienona tihkuna, eikä sitten yllykään sellaiseksi kuin eilen tuohon maisemaan tullessamme n. klo ½4 jpp. Silloin vettä tuli pyytämättä ja tilaamatta yhtä kyytiä ainakin puoleenyöhön saakka.

Yhtenä asiana mökkimatkallamme oli ulomman ikkunan asennus. Joku pöllö oli sen rikkonut lentämällä sitä päin. Naapuri oli nähnyt otuksen kovan pamauksen jälkeen puussa pöllähtäneenä. Karmi tuotiin edellisellä käynnillä kotiin ja käytettiin lasiliikkeessä; nyt uuden ruudun paksuus on 4 mm, kun aikaisempi oli lasiasentajan arvion mukaan vain kolmemillinen.

Tuliaisiksi mökiltä 8 banaanilaatikollista polttopuita Savon Voiman kiusalla.

16.10.2012

Summer vibes

Summer vibes on kappale, jonka kesäisten valokuvien taustalla soittavat Philip Morris, vibrafoni, Pete Stuyvesant, basso, John Walker, kitara, William Grant, rummut ja Jack Daniels, piano sekä Four Roses-jouset.

Sointurakenne noudattaa kehiteltyä "concret mixer"-kaavaa, eli C-E7-Am-A7-Dm7-D7-G7-C/C7, sitten leposävellajissa sama ja lopuksi vielä alkupään 8 tahtia ja parin tahdin lopuke.

Ihan aikuisten oikeesti sävellys on tehty Band-in-a-Box-ohjelmalla valitsemalla ensin tyylilaji, kirjoittamalla sointumerkit peräkkäin ja valitsemalla solisti, joka improvisoi sointujen pohjalta. Katso koko näytöllä, varsinkin, jos näyttö on 16:9-suhteessa. Mustat reunukset häviävät silloin.

15.10.2012

Crusell ja Karit

Syyspäivän musiikkina tarjoillaan B.H.Crusellin (s. 15.10.1775) klarinettikvartetto. Kvartetto on tarkoitettu kvartetin soitettavaksi, ja tämän nelijäsenisen kokoonpanon muodostavat klarinetisti, viulisti, alttoviulisti ja sellisti; kuin jousikvartetti ikään, mutta toinen soitinten kuningatar on korvattu "soitinten kuninkaalla", kuten eräs tuntemani klarinetisti instrumenttiaan kutsuu. Tässä melkein parikymmenminuuttisessa tallenteessa on musiikin lisäksi komeita maisemia - melkein kuin Suomesta, mutta nuo röda stugor på vintern viittaavat mielestäni enemmän länteen, sinne, minne säveltäjä muutti jo 16-vuotiaana. Wikipedian mukaan tänään on kolmen Karin syntymäpäivä. Yhden heistä, naapurikaupungin miehen, olen tavannut muutamia kertoja, toinen on esillä kirjoituksineen tuossa blogin oikeassa reunassa, ja kolmas ei enää ole mukana tämän maailman menossa. Onnea kaikille muillekin synttärisankareille.

13.10.2012

Uuendus

Ankean syyskuvan tilalle tuohon ylös vaihdoin ankean kuvan toissakesän alkupuolelta. Siinä mies seisoo veneessä ilman turvaliivejä. Sepalus lienee kuitenkin kiinni toisin kuin useimmilla juhannuksen tienoilla veneestä pudonneilla. Kalastaja on kesäiltana rantautumassa Itämeressä sijaitsevalle Öselin saarelle.

Edelliseen maisemakuvaan ja sen kehittymiseen palaan kun lumi ja ankarat pakkaset ovat riemunamme.

12.10.2012

Siell' uipi sorsa suruton...

Otsikko on katkelma laulusta, jota kuvassa ehkä lauletaan. Varauksella siksi, että eilisiltaisessa tilaisuudessa 132-vuotias bändi ja sen 71-vuotias solisti esittivät koulun 150-vuotisjuhlassa kolme muutakin laulua kuin tuon paikkakunnalla syntyneen sahanhoitajan pojan sävellyksen, ja kuvassa ei valitettavasti ole ääntä. Solisti kertoi olleensa koulussa ensin oppilaana ja myöhemmin viikon opettajan sijaisena.

Sorsakosken koulu on yhdenneksitoista vanhin kansakoulu Suomessa. Sitä vanhempi oli Leppävirran toisen teollisuuskylän, Varkauden, opinahjo.

Ukkoporukan lisäksi nuoremmatkin pääsivät esille. Koulun entinen oppilas Kristiina, laulu, ja naapurikaupungin kanttori Ossi, koskettimet ja laulu, vetivät tyylikkäästi oman osuutensa.

8.10.2012

Paljastuksia

Näin se lehti puusta variseepi. Otsikkokuvan maisema oli syyskuun alussa tämmöinen.

Ja lopussa tämmöinen.

7.10.2012

Paidaton mies




Vanha satu kertoo onnettomasta kuninkaasta, joka sai neuvon käyttää onnellisen miehen paitaa tullakseen itsekin onnelliseksi. Kuningas kiersi ympäri valtakuntaansa etsien onnellista miestä. Kun semmoinen vihdoin löytyi, ei tällä ollut paitaa.

Kuvan esittämä paidaton hevosmies täyttää tänään pyöreitä vuosikymmeniä. Joillakin näkyy olevan tapana kirjoittaa täysikymppisistä muodossa "60-kymppinen", ikä siis 600 vee. Vee Putin on kuitenkin tänään vasta 6-kymppinen. Mielenkiintoinen on tilanne, kun sekä Suomen, Venäjän, että Amerikan presidentti on itseäni nuorempi. Tosin viimeksimainitun haastaja on minua vuotta vanhempi. Vanhemman viisaudella voisin antaa heille neuvoja, kuinka maanisänä ja hallitsijana olisi hyvä toimia. Onnea ja mänestystä nyt kummiskin kaikille. Päivänsankarin keuhkokapasiteetilla puhaltaa kevyesti kynttilät kakusta niinkuin korsi- ja risumajan konsanaan.

Löysin surffimatkallani pari uutta widgetiä, jotka lisäsin blogin oikeaan reunaan alas. Säätiedote on interaktiivinen, siihen voi kirjoittaa paikkakunnan, jonka säätilaa haluaa tarkastella. Se ei kuitenkaan hyväksy muita kuin äättömiä, ååttåmia ja ööttömiä nimiä. Jos esimerkiksi kirjoittaa "Rääkkylä" tulee tiedot Marokon Casablancasta, no samantapaisia paikkojahan ne lienevät.

5.10.2012

Vapautuksia

Näkymä Kuokkalan kylästä vapautuksen jälkeen. Alushousupyykille on jo päästy.

Vanhaa venäläistä kaupunkia, Viipuria, vapautetaan lumesta.
Surffaillessa aallon harja heitti netissä sivustolle "1941-1945 Pobeda". Vanhasta henkilöautomallista siinä ei ole kyse, vaan Suuresta Isänmaallisesta Sodasta. Monipuolinen aineisto kattaa asiakirjoja ja valokuvia. Osiossa "Aattona" on muutama sivu kuvia Neuvostoliiton ja Suomen aseellisesta konfliktista ennen varsinaista SIMS:aa. Yllä on pari kuvaa sieltä ja koko sivuston osoite on tässä. Talvisodan kuvia pääsee katselemaan tästä. Nikolai Googlevitsh kääntää pätevästi suomeksi, jos vennäänkieli ei ole hanskassa eikä toppatakin taskussa.

4.10.2012

Sä meet niinku uimaan

Kun sä oot eläkkeel, niin sun mieleen tulee joskus ihan siis tavan päivän, et hei, sä voisit nyt hokaa jotain niinku vähän uutta juttuu ihan keskel päivää. Sit sä muistat, et sä et oo uinnu ties miten pitkään aikaan, ja sä kaivat sun uikkarit ja sun uimalasit ja pyyhkeen esiin.

Kun sä katot sun lompsaan, sä näät, et siel ei ole viiskytsenttist, kun pitää panna pukuhuoneen ovilukkoon, ja sä tutkit sun säästösian ja sun vaimon kukkaron, mut ei oo niiskään. Sä löydät muutaman pienemmän sentin ja sun tarvii vaihtaa ne sit kassal, et sä saat sun kaapin oven lukkoon.

Sä hyppäät sun Nissaniin ja kurvaat sil tuhatsata metrii kylpylän ovelle. Sä voisit tietty kävelee, mut kun sä oot pukenu helposti riisuttavat kuteet, niin sun on kätsämpi ajaa, kun sul on niinku sun Reiskat jalas eikä sukkii.

Perillä sä paat sun kuteet kaappiin ja kaapin oven lukkoon. Sä pujotat sun kaapin avaimen sun vasempaan nilkkaan kumirenksust. Sä voit laittaa sen sun oikeeseenkiin nilkkaan, mut se joteski on niinku luonteva vasuris.

Sä otat ensiks suihkun ja peset sun tukan ja muutkin paikat, ja sit sä kiskot uikkarit koipiin ja uimalasit päähän ja meet vetään parisataa metrii rintaa eli sammakkoo. Sä uit radal, jos lukee et "KUNTOUINTI VARATTU". Sun uimaradan kummalkin puolel on köydet, köyden takan sä näät, et naiset treenaa vesijumppaa. Sä näät, et niilt on otettu köydet pois niinku välist.

Sit sä meet ottaan niskahierontaa. Vähä v***n kova suihku takoo sun hartioi ja selkää ainaski pari minsaa, mut sä kestät sen ja nautit siit ihan sikan.

Sit sä meet saunaan. Sä näät, et siel on yks tyyppi, kun heittää löylyy. Kohta se häippää, mut tuo sulle täyden sangon, ja sanoo jotain, et täs vähä alux. Sä kiität ja heittelet kiukaal. Sit sä päätät viel koklaa höyrysaunan. Siel ei oo ekaks ketään, mut koht sä näät tai kuulet, et siihe naisten puolel tulee niit samoi daamei ketä oli niinku siel jumpas. Niit tulee ainaskin viis, ja se niiden puoli on ihan täpön. Sit ne puhuu, kuin kivaa on, ja ketä vie autol toisii niinku himaan, ja et vaik on lastenistuin takapenkil, nii kyl sinne kaks mahtuu.

Sit sä meet pukuhuoneesee ja paat kuteet niskaan. Sä ajat sit taas tuhatsata metrii ja radiost tulee musaa. Sä tunnet et se on "Vilja-laulu", ruotsix "Spannmål-sång".  

30.9.2012

Käännös oikeaan päin

Kuva: Domenico Ghirlandaio, linkattu Wikipediasta.


Syyskuun 30. päivänä vietetään käännöspäivää tulkkien ja kielenkääntäjien suojeluspyhimys pyhän Hieronymoksen kuolinpäivän mukaan (30.9. 420). Wikipedian aihetta käsittelevää artikkelia ei ole suomen- eikä ruotsinkielisenä, joten se on parasta antaa kääntäjä Jerome Googlen tehtäväksi.

Ensin englannista:

Kansainvälinen Käännös vietetään vuosittain 30. syyskuuta juhla St. Jerome, Raamattu kääntäjä, joka pidetään pyhimys kääntäjiä. Juhlallisuudet on edistetty FIT (International Federation of Translators) lähtien kun se perustettiin vuonna 1953. Vuonna 1991 FIT esitti ajatuksen virallisesti tunnustettu kansainvälinen Translation Day osoittamaan solidaarisuutta maailman käännös yhteisön pyritään edistämään käännös ammatin eri maissa (ei välttämättä pelkästään kristittyjen niistä). Tämä on tilaisuus näyttää ylpeyttä ammatti, joka on yhä olennainen aikakaudella etenee globalisaation.

Internationell Översättning firas varje år den 30 september på fest Hieronymus, Bibeln översättare som anses vara skyddshelgon översättare. Firandet har främjats av FIT (International Federation of Translators) ända sedan det bildades 1953. År 1991 FIT lanserade idén om en officiellt erkänd internationell Translation Day att visa solidaritet i den världsomspännande översättningen samfundet i ett försök att främja översättning yrket i olika länder (inte nödvändigtvis bara i kristna). Detta är ett tillfälle att visa stolthet över ett yrke som blir allt viktigare i en tid präglad av den ökande globaliseringen.


Sitten venäjästä:

Kansainvälinen Kääntäminen Day - ammatillinen loma tulkkeja ja kääntäjiä. 30. syyskuuta (kuolinpäivä 419 tai 420 by St. Jerome, joka oli kääntänyt Raamattu (Vulgata), sekä latinan kieli, jota perinteisesti pidetään suojeluspyhimys kääntäjien). Perustettu International Federation of Translators (FIT) vuonna 1991.Suosio festivaali kasvaa joka vuosi.

Internationell Översättning Day - en professionell semester tolkar och översättare. Den 30 september (dagen för död 419 eller 420 av Hieronymus, som hade översatt Bibeln (Vulgata) och det latinska språket som traditionellt anses vara skyddshelgon översättare). Fastställd av International Federation of Translators (FIT) i 1991. Populariteten av denna festival växer för varje år.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Aiheutetut

# 1950-luku 60-luku aamuhartaus aamutee aapinen aasinsillat aateliset Afrikka aika aikakauslehdet ainekirjoitus ajan kulku ajankohtaisuus ajatelmat aku ankka akvarelli Alabama alankomaat Alaska Aleksanteri III Aleksis Kivi alkoholi alkuperäiskansat alkusoitto allegoriat alumiini Amerikka ammunta anagrammit ananas Anglia animaatiot anteeksianto anteeksipyyntö antirasismi apinat aprilli apteekki arabialainen kulttuuri arabit Arizona arkiset väärinkäsitykset arkkitehtuuri arpajaiset aseet asetelma askareet askartelu aterimet Audi auringonpimennys australia auto Auto Union autoilu autokatsastus autokilpailu autokoulu autolautta Autot avaruus avioliitto baarit babysitting Bach banaani banjo Baranov barokki BB-talo be bop Beatles beethoven berberi Bessie Smith blogit Blue Monday blues bmw boogie-woogie British Empire broileri Buddy Holly Butlins byrokraatti bändit cab calloway Caterina Valente cembalo Chaminade Charlie Parker Chile claves Clayderman Coca-cola cognac cola colosseum coverit cowboy daguerrotypia Dalida ddr dekkari design Dexter Gordon dinosaurukset direktiivit Disney DNA dodekafonia doping drinkit Edmund Spenser Edward Burnes Eino Leino ekspressionismi elektronimusiikki elokuva elokuvat elokuvataide Elukat Elvis eläkkeet elämänviisaus englanti enkeli Erasmus ergonomia esivanhemmat Espanja etualan tarkennus etätyö EU Eulenspiegel euro Eurooppa euroviisut faabelit farkut fasaani filosofia fleece fluxus Ford formula 1 fotorealismi Freddy Quinn Galuppi gamba genealogia Glen Miller google googlish Grieg grilli grillimakkara haaksirikot hakit hakkerointi halaus halko hallitsijat Hamina hampaat hampurilainen Hankasalmi harakka harava haudankaivuu havaiji Hazard hedelmäpuut hedelmät hehkulamput heinäkuu heinänteko helle helmat helmikuu helmitaulu helteet henkilörekisterit heraldiikka herne hevonen hevoset hiekka hihamerkit hihat hiihto hiilikuitu hillo hillotolppa hippiet historia hiukset Honda horoskooppi huhtikuu huijarit huilu Hula huonekalut huopikkaat huotra huumori huutokauppa hymiöt hymyhuulet hyttyset Händel häntä härkä häät höyry höyryveturit Ibsen Idols Iittala IKEA ikiliikkuja ikkuna ikkunanpesu ilahduttaminen ilmastonmuutos impressionismi intiaanit Irlanti iskelmät islanti israel isänmaallisuus isät it-ala itikka itsenäisyys Jack Scott jalkapallo Japani jauheliha jazz jenkka jeti joet John Coltrane joulu joulukalenteri joulukuu joulukuusi joululaulu joululaulut joulumusiikki joulupukki jouluvalot jouluvirsi jouset jousisoittimet juhannus juhlat julisteet junat juoma juomalaulu juomat juusto juustokakku jänis järvi jäsenkirja jätelipeä jääkiekko jäätila kaapit kahvisuodatin kaide kaivos kaksintaistelu kalat kaleidoskooppi kalenteri kalenteri. kevät kalenteri56 Kalevala kalkkuna kalliomaalaus kampa kanava kansa kansakoulu kansallispuvut kansatiede kantri kapellimestari karaoke karhu karkauspäivä karkausvuosi karppaus kartat kartta kasakat kasino kassi kasvit katsastus kattaus kaukolämpö kaukosäädin kauniit valokuvat kaupankäynti kaupat kauppamatkustaja kauramurot keinu keinuminen keisari keittiö Kekkonen kello kemia kengät kertomus Keski-Suomi keskiaika keskiolut keskuslämmitys kestopuu kesä kesäkuu kesäleski kesäloma kesämökki kesätapahtumat kevät kielenkäyttö kielet kieli kieli poskessa kielioppi kielitaito Kihlaus Kiina kiinteistönhuolto kilpailu kilpaurheilu kinkku kirjaimet Kirjallisuus kirjapaino kirjasto kirjat kirkko kirkot kirsikka kirvat Kirves kissat kitara kitkeminen kivi klarinetti koirat koivupuu kojeet kokoonpanot kola koneet konsertit konsertto konvarit Korea korkeakulttuuri korot korppi korut kotitalous kotka koulu koulumuistot kouluruoka Kreikka Kristiinankaupunki kromosomi kubismi kukat kukko kulttuuri kulttuuripääkaupunki kuningas kuninkaalliset kuninkaat kunnanvaltuusto kunnat kunta kuntauudistus kuntoilu Kuopio kuorolaulu kuu Kuuba kuukaudet kuulapelit kuulo kuulustelu Kuusi kuutamo kuva-arvoitus kuvaamataito kuvankäsittely kuvanveisto kuvataide Kvagga kylpylä kylätapahtumat kyntö kynät kypärä kyykkä käki kännykät käpy käsiteollisuus käsityöt käytännön opetukset käännökset laboratorio Lada lahjat laivat lakana lammas lampaat lamppu lamput lapio lasi lasinaluset laskimet lastuvilla lauantai laukka laulukirjat Lehdet Lehdistö lehtivihreä leijona leikit leipä leivokset lenin lenkkeily lentokoneet les fauves. les six levitteet Lidl lied liettua liha lihapullat liikenne Liisa ihmemaassa liiteri Limburg linja-auto linnut lintu lintulauta lippu lipputanko liputus listat loimi lokakuu loma Loppiainen lotto louhos lukio lumi lumicola lumipallo lumityöt luolat luonto Luostari luumut luvaton ase lyhenteet lyijykynä lämmitys lämpötila lääketiede lääkkeet lääkärit Lönnrot löytöretket maahanmuuttaja maailmankansalainen maailmanloppu maakuntalaulut maaliskuu maantieto maapähkinä maaseutu maat maatalous Mainila mainokset maisema maisemat makkara Mannerheim Mannheim margariini Marilyn marjat Marketti marraskuu marssi marssimusiikki Marty Wilde matematiikka matkailu matkakertomuksia Matkus matonpesu matto mausteet media meemi meetwursti mekaaninen musiikki Meksiko melodraama meri meripihka merkit merkkipäivät messut metronomi metsästys midi mietelause Mikkeli Mikki Hiiri mikrofoni missit mitalit mmm monot moottoripyörät mopot Moskvitsh Moskvitsh 407 Mozart muisti muisto muistomerkit munakas muoti muoviesineet murre murteet museot musiikki musiikki. dallapé musiikkitermit musta makkara mustarastas myrsky myötähäpeä mäenlasku Mäki mäkihyppy mänty mökki naakat naakka naisten viikko naru Nasta-kerho nato naulat nelikenttä Neuvostoliitto New Mexico nigerian kirjeet niitit niksit nimenkirjoitus nimet nimipäivät nobelpalkinnot Nokia nokkahuilu Norja Nostalgia novellit nuket numerot Nummisuutarit nuohous nuotit nuottikirjoitus nurmikko nypyt nyrkkitöny näppäimistö näytelmät oboe Okapi Olavi Olavi Virta olut olympialaiset omaishoitaja omaishoito omena omenapuut Ooppera oopperalaulajat op-taide oppikoulu orava orvokki osavaltiot paavi Pacius paikkakunnat paimenet paita pakkanen pakkoruotsi Palestiina palindromit palloilulajit pankki paraati parkkiautomaatit partikkelit partiointi passi pasta Pat Boone patsaat pehmusteet peippo peltikatto penkinpainajaiset penkkarit Pennsylvania pensasaita perhoset perinne perjantai perspektiivi peruna peruskoulu peräkärry petaaminen philosophy piano Picasso piccolohuilu pienoismallit pihamaa pihlajat piippu piirakka pikkujoulu pilvet piste pizzat pokeri poliisit politiikka polkka polkupyörä polttopuut pommit pop Porilaisten marssi pormestarit poro portteri Portugali posti postimerkit postmodernismi potkukelkka potkuri Poulenc prekessio presidentinvaalit presidentit Preussi prinsessa prinssi projektit propelli prosentti prosenttiyksikkö psykologia puhallinmusiikki puhaltimet puhe punkit Puola puolueet puolukka puolustusvoimat purjo purkkakuvat Putin puu puuhevonen puulajit puupuhaltimet puut puutarhan hoito puuteollisuus puutyöt puuveistos pyykinpesu pyöräily pähkinä päiväkirjamerkintöjä päivämäärät päiväntasaus päähineet pääministeri pääsiäinen pöllö Quest raamattu radio radio-ohjelmat radioamatöörit ragtime raha rakkaus ralli Rampal Ranska ranta rautatiet ravintola ravit ravut Reg Owen reino renessanssi renkaat revolveri Rick Nelson ristiäiset risusavotta risut ritarit robotti rock and roll rokotus romantiikka Rooma rovio ruhr ruis Runeberg runous ruohonleikkuu ruoka ruokinta Ruostumaton teräs Ruotsi ruotsin kieli rusakko ruska rusketus Russ Conway ruusut ruuvit saappaanheitto Saarenmaa saarni Sacha Distel sade sadut sahapukki sahatavara sahaus Saimaa saippua sairaala sairaanhoito sairaudet sairaus saksa saksofoni Salaatti salakirjoitus salami salamurhat salapoliisit samba sammakot sananlaskut sanaristikot sanat sandaalit sanoitukset sarjakuva sarjakuvat Sarkasmi satelliitit satelliitti sattumuksia sauna Savo savupiiput Schleusingen Schumann Scifi Seitsemän veljestä sekalaista selfie sello selluloosateollisuus sementti seteli shoppailu sibelius sienitaudit signac siili siilit sijamuodot sika sillat silmu siluetti sinappi singapore Sipilä sipuli sireeni sirkus sisävesimatkailu skandaalit skotlanti snapsi Snellman Soisalo soittimet soitto soittokeikat sokeri solmio sommittelu sormihyrrä sosiaalinen media sota sotaväki sote sotilaat Spike Jones Spitfire Sputnik steppi stride suihkuhävittäjä sukellusveneet sukkahousut sukkanauha sukset sukulaiset sukututkimus sulttaani sumu suojautuminen suola suolisto suomenkieli Suomi Suonenjoki surrealismi suudelmat suvivirsi Sven Tuuva syksy syltty sylvester syntymäpäivät syyskuu syöpä sä-passiivi sädehoito sähkö sävellajit säveltäjät Säynätsalo sää säätila taide taidemuseo Taiga taistelut taitto takki talouspolitiikka talvi talvirenkaat talvisota tammikuu Tampere tango Tanska tanssi tanssimusiikki tapahtumat tarvikkeet tasa-arvo tatar tattari taudit tavat teatteri Ted Herold tee teekutsut tehtäviä Teiniliitto teiniyhdistys teippi tekniikka tekokuu tekstinkäsittely teleportaatio televisio teltta tenori tenorisaksofoni tervapääskyt terveydenhuolto terveys terveysjuoma Texas The Beatles The Belmonts The Impalas The Platters tienpito tietokilpailu tietokirjat tietokoneet tietokonemusiikki tietovuoto tievalaistus titus toivotut tonttu Topelius torkkupeitto torvisoitto tositeevee toukokuu traktorit Trinidad trumpetti Tsaikovski tsekki Tukholma tuli tulipalot tulitaide tulitikkuetiketit tulitikut tulivuoret tuohi tupakka tuppi Turkin sota Turkki turkkilaiset Turku turve tutkimusmatkat tuttavat tuuba tuuli TV tv-ohjelmat twist Twitter tyrni tyylisuunnat työkalut työkalut. lumilapio tähtitiede täi UFO uinti UK ukkonen Ukraina ukulele ulko-ovi ulkomaalaiset ulkomaat unet upseerit urbaani sanakirja urheilu urheiluautot urut USA uskonnolliset tilaisuudet uskonnot uuni uusi vuosi uuspeili uutiset vaa'at vaahtera vaakuna vaakunat vaalit vaatetus vaatteet Valamo valelääkärit valetta valkosipuli vallankumous valo valokuvat valokuvaus valot valssi valtion laitokset vanhojen vitsien tuunaus vanhukset vapaaehtoiset vappu Varkaus varpaat varuskunnat vegaani veivit Venus Venäjä venäläinen musiikki verikoe vesi vessapaperi vetypommi Vietnam View-Master vihannekset viidakko viihde viikingit viikonpäivät viili viina viini villi länsi villieläimet virka virkamies virkatie viro virret visailut vitamiini viulu Vivaldi Vladimir Serov vodka voi voiteluöljy Volter Kilpi vuodenajat vuodet vuosijuhlat välimerkit väriperspektiivi värit värityskirja Wilbert Harrison ydinsäteily yhdydsanat yhteislaulu ylikonstaapeli ylinopeus ystävyys ystävyyskunnat ystävänpäivä Yves Rocher äänet äänite öljy öljy-yhtiöt